Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Mediat: Saksan poliisi ottanut kiinni 25 valtavassa ratsiassa – joukon epäillään suunnitelleen väkivaltaista vallankaappausta

Saksan poliisi on toteuttanut massiivisen ratsian varhain keskiviikkoaamuna, jonka kohteena kerrotaan olevan äärioikeistolaisten liikkeiden verkosto Reichsbürgerbewegung (Valtakunnankansalaisliike), joka suunnitteli saksalaisen viikkolehti Die Zeitin mukaan väkivaltaista vallankaappausta hyökkäämällä Saksan parlamenttiin.

Ratsiaan osallistui lehden mukaan 3 000 poliisia, jotka ovat tutkineet aamusta asti 130 taloa eri puolilla Saksaa. Vallankaappausta epäillään suunnitelleen 52 henkilöä, joista 25 on pidätetty. Kiinniotoista kaksi tehtiin Italiassa ja Itävallassa. Ryhmittymään kerrotaan kuuluvan saksalaisen aatelissuvun jäsen, entinen Saksan parlamentin jäsen sekä Saksan puolustusvoimien erikoisjoukkojen entinen komentaja.

Uutistoimisto AP:n mukaan jotkut ryhmittymän jäsenistä kiistävät Saksan toisen maailmansodan jälkeisen perustuslain ja ovat vaatineet hallituksen kaatamista. Uutistoimisto Reuters luonnehtii ryhmittymää terroristiseksi.

Saksan viranomaisten kerrotaan tutkivan myös verkoston mahdollisia yhteyksiä Venäjälle.