Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Rehn Linnan juhlissa: Toiset taistelevat nyt meidän itsenäisyytemme puolesta Ukrainassa

Ensimmäisenä presidenttiparia Linnan juhlissa tervehti merkittävän uran kotimaan politiikassa ja rauhanvälityksen parissa tehnyt ministeri Elisabeth Rehn. Hän liittyi pikkulottiin 8-vuotiaana jatkosodan aikana.

Rehn sanoi Linnaan mennessään pitävänsä hienona sitä, että voimme juhlia itsenäisenä Suomena.

– Toiset taistelevat nyt meidän itsenäisyytemme puolesta Ukrainassa, hän sanoi.

Vuoden pakolaisnaiselle presidentin kättely oli illan kohokohta

Vuoden pakolaisnainen, tamperelainen Lama Kourdi kertoi STT:lle olleensa hyvin ilahtunut kutsusta Linnan juhliin. Hänen mukaansa illan kohokohta oli presidentti Sauli Niinistön ja tämän puolison Jenni Haukion kättely.

Kourdi kertoi haluavansa edistää etenkin naisten asemaa, ja hän onkin perustanut maahan muuttaneille naisille kerhon lisätäkseen heidän tietouttaan oikeuksistaan.

Rauha ja itsenäisyys merkitsevät Syyriasta Suomeen saapuneelle Kourdille paljon. Hän toivoo rauhaa myös kotimaansa Syyriaan.

Kourdi sanoi toivovansa, että suomalaiset rohkaistuvat työllistämään maahanmuuttajia ja näkemään näiden potentiaalin työmarkkinoilla. Hän muistutti myös, että pienikin ystävällinen ele voi auttaa maahanmuuttajaa tuntemaan olonsa tervetulleeksi.

Santtu-Matias Rouvali kuunteli Linnaan tullessaan marsseja

Maailman kysytyimpiin suomalaiskapellimestareihin lukeutuva Santtu-Matias Rouvali virittäytyi Linnan juhlien tunnelmiin kuuntelemalla marsseja matkalla Tampereelta Helsinkiin. Musiikki oli muutenkin mielessä.

Rouvali kertoi olleensa innoissaan ennakkotiedoista, että juhlissa kuullaan Vesa-Matti Loirin aikanaan esittämää musiikkia.

– Ja on mahtavaa nähdä Kaartin soittokuntaa ja tuttuja siellä soittamassa, Rouvali iloitsi STT:lle.

Musiikin lisäksi tuntuu tärkeältä juhlia itsenäisyyttä.

– Hyvä muistaa itsenäistä Suomea, se ei ole itsestäänselvyys.

Olympiamitalisti Matti Mattsson haluaa viedä Suomea maailmankartalle

Uinnin olympiamitalisti Matti Mattsson osallistui Presidentinlinnassa järjestettäviin juhliin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Presidentin itsenäisyysjuhlassa hän on ollut kerran aiemmin, mutta silloin juhlat järjestettiin Tampere-talolla.

Mattsson sanoi linnaan mennessään, että juhliin osallistuminen on hieno mahdollisuus.

– Tuntuu hyvältä, että päästiin. Ja hienoa juhlia meidän itsenäistä Suomea, hän sanoi.

Mattsson sanoi myös pitävänsä tärkeänä sitä, että hän saa edustaa urheilijana Suomea.

– Se, että saa pukea Suomi-vehkeet päälle arvokilpailuissa, se on minun mielestäni äärettömän hieno asia. Kannan niitä ylpeydellä ja haluan edustaa meidän maatamme ja viedä Suomea maailmankartalle, hän sanoi.

Porin uimaseuraa edustava Mattsson voitti Tokion olympialaisissa viime vuonna pronssia miesten 200 metrin rintauinnissa. Tänä vuonna hän ylsi 200 metrin rintauinnin EM-hopealle.

Taiteen moniottelija Paula Vesala: Kulttuuri ja taide vahvistavat demokratiaa

Laulaja-näyttelijä Paula Vesala kertoi osallistuvansa Linnan juhliin tänä vuonna hyvillä mielin kulttuurin ja taiteen edustajana.

STT:n haastattelussa Vesala sanoi, että kulttuuri ja taide vahvistavat demokratiaa ja ovat siksi tänä päivänä entistä tärkeämpiä.

Vesala on Linnan juhlien vieraslistalla jo konkari. Hän on aiemmin myös esiintynyt Linnan juhlien jatkoilla.

Saamelainen rap-muusikko Ailu Valle odotti keskusteluja saamelaiskäräjälaista

Linnan juhliin ensikertalaisena osallistuva saamelainen rap-muusikko Ailu Valle kertoi odottavansa juhlissa keskusteluja saamelaiskäräjälaista.

Valle sanoi STT:n haastattelussa haluavansa erityisesti kiittää oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia (r.) ja pääministeri Sanna Marinia (sd.) lain eteenpäin viemisestä, jos siihen illan aikana mahdollisuus tarjoutuisi. Lisäksi Valle toivoi pääsevänsä keskustan ja kristillisdemokraattien edustajien juttusille.

Esitys saamelaiskäräjälain muuttamisesta annettiin eduskuntaan riitaisana keskustan vastustuksen vuoksi.

Sofi Oksanen nauttii itsenäisyyden juhlinnasta - ja boolista

Kirjailija Sofi Oksasen mukaan näinä synkkinä maailmanpolitiikan aikoina on erityisen hienoa juhlia Suomen itsenäisyyttä ja niitä arvoja, joita täällä puolustamme. Niitä ovat sananvapaus, ihmisoikeudet ja demokratia ylipäänsä.

– Se ei ole millään tavalla itsestään selvä yhteiskuntajärjestys enää näinä aikoina, Oksanen sanoi STT:lle.

Oksanen odotti Linnan juhlilta tuttujen tapaamista koronatauon jälkeen. Ja Linnan boolia!

– Rakastan sitä boolia! En juo viiniä ollenkaan, niin tymäkät boolit ovat enemmän minun makuuni.

Haukion puku nähty aiemmin Japanin keisarin kruunajaisissa

Presidentin puoliso Jenni Haukio pukeutui juhlaan kotimaiseen, mittatilaustyönä tehtyyn juhlapukuun, jonka materiaaleina on käytetty silkkiä ja pitsiä.

Haukio on aiemmin käyttänyt samaa pukua vuonna 2019 Japanin keisarin kruunajaisissa Tokiossa. Tämän jälkeen puvun hihoja on muokattu.

Haukio on pukeutunut Linnan juhlissa aiemminkin kertauspukuun. Vuoden 2019 Linnan juhlissa nähty fuksianpunainen silkkipuku oli alun perin tehty vuoden 2015 itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Juhlan teemana itseensä luottava Suomi

Viime ja toissa vuonna juhlavastaanotto oli peruttu koronarajoituksien vuoksi. Tänä vuonna vieraiden määrä on kolmanneksen normaalia pienempi, noin 1 300 henkeä. Monet virkansa tai asemansa puolesta yleensä kutsutuista jäivät tällä kertaa ilman kutsua, jotta tilaa olisi riittävästi myös ensikertalaisille. Kutsuttujen joukossa on muun muassa kokonaisturvallisuudesta vastaavia ja terveysalan ihmisiä.

Järjestelyissä on otettu huomioon terveysturvallisuus esimerkiksi sijoittamalla Presidentinlinnan tiloihin runsaasti ilmanpuhdistimia ja käsien desinfiointipisteitä. Myös presidenttipari desinfioi kätensä useasti juhlien kättelyosuuden aikana.

Juhlan teemana on itseensä luottava Suomi.

Veteraaneja ja lottia ei tänä vuonna linnassa nähdä, sillä heille järjestettiin oma itsenäisyyspäivän juhla jo joulukuun ensimmäisenä päivänä. Tähän järjestelyyn päädyttiin, jotta heidän terveysturvallisuutensa pystyttiin varmistamaan ja jotta presidenttiparilla oli enemmän aikaa seurustella heidän kanssaan.

Tarjoiluissa ja koristeluissa esillä kotimaisuus ja ympäristöystävällisyys

Juhlissa on tarjolla kotimaisia luomutuotteita, kalaa ja riistaa. Makeissa tarjottavissa on käytetty muun muassa vadelmia Kultarannasta, pensasmustikoita ja kotimaisia marjoja.

Koristeluita on tehty luonnonmateriaaleista, kuten heinistä, maitohorsmasta, lupiinien siemenkodista ja leikkokukista.

Musiikillista ohjelmaa linnassa esittävät Kaartin soittokunta ja Kaartin Combo -yhtye solistinaan Maria Lund. Jukka Perko ja hänen Avara-trionsa ystävineen esittävät versioitaan kesällä kuolleen Vesa-Matti Loirin tuotannosta.