Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Tutkimuksen mukaan Rajavartiolaitoksella ja pelastuslaitoksilla on julkishallinnon paras maine

Rajavartiolaitoksella ja alueellisilla pelastuslaitoksilla on paras maine suomalaisista julkishallinnon organisaatioista. Asia ilmenee tutkimusyhtiö T-Median vuotuisesta Luottamus & Maine -kyselytutkimuksesta.

Kymmenen hyvämaineisimman organisaation joukkoon sijoittuivat kyselyssä myös muun muassa Hätäkeskuslaitos, Ilmatieteen laitos ja Puolustusvoimat.

– Turvallisuusviranomaisten maine on väkevällä tasolla. Tämä on avainasia epävarmoina aikoina, arvioi tuloksia kehitysjohtaja Riku Ruokolahti T-Mediasta.

Yhtiön tiedotteen mukaan puolustusministeriö, Puolustusvoimat ja Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) nostivat kyselyssä eniten mainettaan vuodentakaiseen verrattuna.

– Kymmenen hyvämaineisimman organisaation joukkoon noussut Puolustusvoimat on näyttänyt olevansa tehtäviensä tasalla. Heidän maineensa on noussut merkittävästi, Ruokolahti sanoo.

Viime vuonna tutkimuksessa kaikkein huonoimman arvosanan saanut VTV nosti maineensa "erittäin heikosta" ainoastaan "heikoksi".

Eniten mainettaan on vuodessa puolestaan menettänyt eduskunta, jonka arvosana laski tutkimuksessa mukana olleista organisaatioista kaikkein eniten. Vastaajat arvioivat eduskunnan maineen keskimäärin "heikoksi".

Luottamus laski toista vuotta peräjälkeen

Suomalaisten luottamus julkishallinnon eri toimijoihin on kyselyn perusteella laskenut. Luottamus laski kyselyssä nyt toista vuotta peräkkäin.

Tutkimuksen mukaan julkishallinnon organisaatioiden nauttima luottamus on laskusta huolimatta yhä hyvällä tasolla mutta "rimaa hipoen".

– On huolestuttavaa, että julkishallinnon kansalaisilta ansaitsema luottamus on laskussa. Luottamus on kansallinen voimavara, joka vaikuttaa vahvasti yhteiskuntamme toimintakykyyn, T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka sanoo tiedotteessa.

– Länsimaisessa demokratiassa emme voi pakottaa ketään luottamaan, vaan luottamus tulee ansaita. Tässä jokaisella julkishallinnon toimijalla on tärkeä rooli.

Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan organisaatioiden maineen ja luottamuksen eri osa-alueita asteikolla 1–5. Organisaatioiden saama mainepistemäärä muodostettiin eri osa-alueiden keskiarvosta. Mukana oli yhteensä noin 80 julkishallinnon organisaatiota.

Kyselyyn vastasi lokakuussa noin 9 500 iältään 15–65-vuotiasta suomalaista.