Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Ukrainassa useissa kaupungeissa sähkökatkoja Venäjän iskujen jäljiltä, Putin ajoi Kertshinsalmen sillan läpi

Venäjä teki jälleen tänään ohjusiskuja, jotka aiheuttivat sähkö- ja vesikatkoja Ukrainan itä- ja eteläosissa. Katkoista kerrottiin muun muassa Sumyn, Mykolajivin ja Odessan kaupungeissa.

Etelä-Ukrainassa Odessassa puolestaan vesihuolto on poikki koko kaupungissa.

Ohjusiskuissa Zaporizhzhjan alueelle on kuollut kaksi ihmistä, kertoi alueen kuvernööri Oleksandr Staruh.

Lähes puolet Ukrainan energiajärjestelmästä on vahingoittunut Venäjän kuukausia jatkuneiden iskujen jälkeen. Ukrainalaiset ovat toistuvasti jääneet tuntikausiksi ilman lämpöä ja valoa, kun samaan aikaan lämpötila ulkona on laskenut nollan alapuolelle.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi maan ilmatorjuntajoukkojen ampuneen alas suurimman osa Venäjän aiemmin tänään kriittistä infrastruktuuria kohti laukaisemista ohjuksista.

– Insinöörit ovat aloittaneet työt sähköjen palauttamiseksi. Kansamme ei anna koskaan periksi, Zelenskyi sanoi sosiaalisessa mediassa julkaistussa lausunnossa.

Putin ajoi Kertshinsalmen sillan läpi

Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili tänään Venäjältä Krimille johtavalla Kertshinsalmen sillalla, jossa tapahtui lokakuussa räjähdys. Se aiheutti kahden ajokaistan sortumisen mereen. Venäjä syytti räjähdyksestä Ukrainaa.

Venäjän valtiollinen televisio näytti Putinin ajamassa sillan yli, kun Venäjä avasi sen uudelleen liikenteelle.

Varapääministeri Marat Husnullin kertoi Putinille sillan korjaustöistä. Lisäksi Putin keskusteli korjaustyötä tekevien työntekijöiden kanssa.

Venäläisessä lentotukikohdassa räjähti, syynä ehkä Ukrainan lennokki-isku

Ainakin kaksi venäläistä Tupolev-pommikonetta on saanut vaurioita räjähdyksessä venäläisessä lentotukikohdassa, kertoo muun muassa Meduza. Kaksi sotilasta haavoittui räjähdyksessä.

Räjähdys tapahtui Engelsin lentotukikohdassa Saratovissa Volgan varrella. Useiden venäläisten Telegram-kanavien mukaan kyseessä olisi ollut lennokki-isku.

Myös alueen kuvernööri Roman Busargin kommentoi räjähdystä epäsuorasti omalla Telegram-kanavallaan korostaen, ettei asuinalueilla ole tapahtunut mitään. Sotilasalueilla mahdollisesti tapahtuneiden asioiden kommentoinnin Busargin jätti puolustusministeriön huoleksi.

Puolustusministeriö ei ole kommentoinut asiaa.

Sosiaalisessa mediassa on laajalti levinnyt paikallisen asukkaan kuvaamaksi väitetty video, jossa näkyy ensin kirkas välähdys ja vasta sen jälkeen kuuluu kova pamahdus.

Engelsin tukikohdasta on lähtenyt pommikoneita, jotka ovat tulittaneet ukrainalaiskohteita ohjuksin.

Ukrainan hallussa olevilta alueilta on Saratoviin niin pitkä matka, ettei Ukrainalla ole ollut käytössään lennokkeja, jotka kykenisivät näin pitkään taipaleeseen. Ukrainan valtiollinen aseyhtiö on kuitenkin sanonut kehittelevänsä tällaista lennokkia.

Myös Rjazanissa sijaitsevalla lentokentällä Moskovan kaakkoispuolella räjähti maanantaina. Valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan ainakin kolme ihmistä kuoli räjähdyksessä, jonka syytä ei kerrottu.

Venäjän ilmavoimat ei pysty iskemään Ukrainaan samalla tavalla kuin sodan alussa

Venäjän ilmavoimien mahdollisuudet suorittaa lentotehtäviä Ukrainassa ovat vähentyneet merkittävästi viime kuukausina, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tilannekatsauksessaan Twitterissä. Venäjän lentokoneet suorittavat nyt joitakin kymmeniä tehtäviä päivässä, kun määrä vielä maaliskuussa oli kolmisensataa tehtävää päivässä.

Venäjä on niin ikään menettänyt yli 60 taistelukonetta sodan aikana.

Puolustusministeriö uskoo lentojen määrän edelleen vähenevän Ukrainan ilmatorjunnan muodostaman uhan, huononevan sään ja rajoitettujen lentotuntien takia.

Koska Venäjän maajoukkojen hyökkäystaktiikka perustuu edelleen laajalti kohteiden näkemiseen ja ammuksiin, joita ei voida ohjata tarkasti kohteisiinsa, Venäjän ilmavoimien maahyökkäykset pysynevät huonossa säässä vähäisinä.

Zelenskyi haluaisi kalaan poikansa kanssa

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan hän on "enemmänkin vastuuntuntoinen kuin rohkea".

– Minua inhottaa jättää ihmiset pulaan, Zelesnkyi sanoi Financial Timesin haastattelussa. Lehti valitsi hänet vuoden henkilöksi ja vertasi häntä Britannian edesmenneeseen pääministeriin Winston Churchilliin.

Zelenskyi kertoo laajassa haastattelussa kaipaavansa rauhan ajasta eniten kalaan lähtemistä yhdessä poikansa kanssa.

– Haluaisin vain kalastaa karpin Dneprjoesta, presidentti haikaili.

Zelenskyin lehdistöedustajana toiminut Juliia Mendel kuvaili presidenttiä miehenä, jolta puuttui rauhanajan johtamiseen kuuluva kurinalaisuus ja kokemus, mutta josta tuli loistava sodan ajan johtaja.

– Hän on kaoottinen persoona. Sota on kaaosta. Hän tuntee olonsa kotoisaksi.