Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Onnettomuustutkintakeskus alkaa selvittää tapausta, jossa vaarallinen aine tappoi ikäihmisen Attendo-kodissa Etelä-Savossa

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoo käynnistävänsä tutkinnan tapauksesta, jossa vaarallinen aine aiheutti ikääntyneen ihmisen kuoleman yksityisessä hoivakodissa Etelä-Savossa. Otkes on asettanut nelihenkisen tutkintaryhmän selvittämään asiaa.

Hoivayhtiö Attendosta kerrottiin STT:lle torstaina, että kyseessä on sen yksikkö Essoten alueella. Attendon mukaan onnettomuus tapahtui ryhmäkodin keittiössä ja sen aiheutti todennäköisesti puhdistusaine. Attendo kertoo, että onnettomuus johtui virheestä ja pyytää sitä anteeksi. Yhtiö vakuuttaa tekevänsä kaikkensa, jotta virheitä ei pääse tapahtumaan.

Yrityksen edustaja on esittänyt surunvalittelut vainajan omaisille ja keskustellut onnettomuudesta heidän kanssaan. Myös henkilöstölle on tarjottu tukea.

Attendo pitää hyvänä, että Onnettomuustutkintakeskus selvittää tapahtuneen perusteellisesti ja tarvittaessa antaa uusia ohjeistuksia.

Hoivakodeissa asukkaat pääsevät liikkumaan vapaasti, vaikka paikalla onkin aina henkilökuntaa, Attendosta kerrotaan.

– Kodissa asukkaita ei kaiken aikaa valvota, vaan päinvastoin kunnioitamme heidän itsemääräämisoikeuttaan, yhtiö kertoo.

Hoivakotien henkilökunnan tulee huolehtia, etteivät asukkaat satuta itseään.

– Esimerkiksi hoivakotien keittiöissä käytettävät käsitiskiaineet, saippuat ja terävät esineet, kuten sakset, tulee säilyttää lukitussa kaapissa, Attendo muistuttaa.

Attendo ilmoittaa, että se tiedottaa tapahtuneesta lisää vasta, kun tutkinta on valmistunut.

Otkes selvittää turvallisuuskulttuuria

Onnettomuus tapahtui 26. marraskuuta. Kuollut henkilö oli hoivakodin asukas. Otkesin tiedossa ei ole, että muita ihmisiä olisi ollut vaarassa.

Tutkinnanjohtaja Hanna Tiirinki ei tarkenna STT:lle, mikä aine aiheutti onnettomuuden. Tämänhetkisen tiedon mukaan kyse on ollut myrkyllisestä aineesta, mutta esimerkiksi kuolinsyyhyn liittyvät asiat selviävät vasta oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoi aiemmin tällä viikolla, että se on pyytänyt Otkesia tutkimaan tapausta.

Tutkinnan on tarkoitus valmistua ensi vuonna. Tiiringin mukaan Otkesin tutkinnat kestävät keskimäärin 4–9 kuukautta.

Tutkinnassa selvitetään onnettomuuteen johtaneita syitä, muun muassa hoivakodin toimintakäytäntöjä sekä turvallisuuskulttuuriin ja -johtamiseen liittyviä asioita.

– Tietysti tarkoitus on se, että pystytään tunnistamaan ikääntyneitten hoivakotiympäristön puutteita myös laajemmin ja tekemään suosituksia turvallisuuden edistämiseksi, jotta tällaisilta onnettomuuksilta voitaisiin välttyä jatkossa, Tiirinki kertoo.