Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Tapetuksi väitetyn irakilaismiehen tyttären rangaistus aleni hovissa kahdella kuukaudella

Helsingin hovioikeus on lieventänyt kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen tyttären rangaistusta asiassa, jossa huijaus johti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioon Suomelle.

Käräjäoikeudessa irakilaismiehen tytär ja hänen silloinen aviomiehensä tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin kuoleman lavastamisesta. Oikeuden mukaan he hankkivat väärennettyjä Irakin viranomaisten asiakirjoja, joiden mukaan naisen isä olisi tapettu Irakissa joulukuussa 2017 sen jälkeen, kun Suomi oli evännyt tältä turvapaikan.

Kuoleman lavastaminen johti siihen, että Suomi sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) ensi kertaa langettavan päätöksen marraskuussa 2019. EIT määräsi Suomen valtion maksamaan tyttärelle yhteensä 24 500 euroa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja.

Sittemmin selvisi, että isä olikin elossa. EIT kumosi Suomelle antamansa päätöksen viime vuoden kesänä.

Käräjäoikeudessa miehen tytär sai vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja ex-mies kuukauden verran enemmän. Hovioikeuden käsittelyssä oli kyse ainoastaan rangaistuksista.

Hovioikeus piti heidän menettelyään vahingollisena ja moitittavana. Se kuitenkin katsoi, että teon motiivi – oleskeluluvan saaminen tyttärelle ja pariskunnan lapsille – oli inhimillisesti ymmärrettävä.

Naisen rangaistusta hovioikeus lievensi kahdella kuukaudella, koska tämä oli myöntänyt tekonsa ja edistänyt näin rikosten selvittämistä. Miehen rangaistus pysyi ennallaan.