Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Kiinan viranomaiset etsivät koronaprotesteihin osallistuneita mielenosoittajia, kertoo Reuters

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kiinan viranomaiset ovat alkaneet etsiä koronaprotesteihin osallistuneita mielenosoittajia. Uutistoimisto kertoo, että useita protesteihin osallistuneita on kutsuttu poliisiasemille kertomaan oma versionsa tapahtumista. Ainakin osa on kuulustelujen jälkeen vapautettu.

– Poistamme epätoivoisesti koko keskusteluhistoriaamme eri palveluissa. Poliiseja on liikaa, nimettömänä pysyttelevä mielenosoittaja kertoi Reutersille tiistaina.

Kiinalaiset ovat eläneet jo kolmen vuoden ajan tiukkojen koronasäännösten keskellä. Kansalaisten liikkuvuutta ja työntekomahdollisuuksia on rajoitettu merkittävästi, mikä on purkautunut protesteina parin viime viikon aikana. Protestit saivat alkunsa Foxconnin tehtaalta, jossa tuhannet työntekijät kertoivat olevansa loukussa vailla palkkaa. Viranomaiset olivat eristäneet tehtaan koronaepidemian hillitsemiseksi. Foxconn on elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tuottaa muun muassa Applen iPhone-puhelimia. Mielenosoitusten alkupisteenä toiminut tehdas on yksi maailman suurimmista: työntekijöitä on joidenkin arvioiden mukaan jopa lähes 100 000.

Koronarajoitusten vastaiset mielenosoitukset lähtivät leviämään tehtaalta ympäröiviin maakuntiin ja suuriin kaupunkeihin. Niitä on luonnehdittu maan suurimmiksi vuosikymmeniin.

Kiinan viranomaiset aloittivat tyylilleen uskollisesti vastatoimet nopeasti. Esimerkiksi kaupunkien keskusaukoilla on nähty suuria poliisijoukkoja, joiden tehtävänä on ollut estää asukkaiden kokoontuminen protesteihin. Taltutustaktiikka näyttää toimineen, sillä protestit ovat laantuneet huomattavasti viime viikosta.