Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Toistakymmentä kuoli kahdessa jihadistien iskussa Burkina Fasossa

Länsi-Afrikassa Burkina Fasossa ainakin 14 ihmistä on kuollut jihadistiryhmien kahdessa iskussa maan pohjoisosissa, kertovat turvallisuus- ja paikallislähteet. Uhrien joukossa oli uutistoimisto AFP:n nimettömien lähteiden mukaan siviilejä.

Lisäksi jihadistit olivat ryöstäneet ihmisiä.

Burkina Fasossa ja Sahelin alueen muissa maissa jihadistikapina on jatkunut jo vuosikausia. Burkina Fasossa tuhansia on kuollut ja noin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Heikentyvän turvallisuustilanteen vuoksi maassa on tänä vuonna ollut kaksi vallankaappausta. Tammikuussa Paul-Henri Sandaogo Damiban johtama sotilasjuntta syrjäytti presidentin, ja syyskuussa saman kohtalon koki Damiba itse.

Nyt maata johtaa kapteeni Ibrahim Traore, joka on vannonut saavansa jihadistien valtaamat alueet takaisin.