Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Nordean tutkimus: Enemmistö suomalaisista sijoittaa sodasta huolimatta entiseen tapaan

Sijoittavista suomalaisista 51 prosenttia sijoittaa samalla tavoin kuin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, selviää pankkikonserni Nordean teettämästä tutkimuksesta.

Venäjän hyökkäyssota on kuitenkin saanut suomalaiset kiinnittämään huomiota geopoliittisiin riskeihin muita pohjoismaalaisia enemmän. Sota ja sen vuoksi kohonneet elinkustannukset ovat vaikuttaneet suomalaissijoittajiin enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa 26 prosenttia sijoittajista on pienentänyt sijoittamiaan summia, kun Ruotsissa vastaava luku on 22 prosenttia.

Tutkimustulosten perusteella miehet näyttävät painottavan vastuullisuutta tuottoa enemmän valitessaan sijoituskohdetta.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS, ja siihen osallistui 1 065 suomalaista sekä vähintään 1 000 vastaajaa Ruotsissa, Tanskassa sekä Norjassa.