Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Suomalaiset aloittavat jouluostokset jo marraskuussa – kysely paljasti, ketkä säästävät lahjojen hankinnassa eniten

Suomalaisista 82 prosenttia aikoo ostaa joululahjoja. Lukemalla päästään lähelle globaalia keskiarvoa 83 prosenttia.

Eniten lahjoja Suomessa ostavat naiset ja nuoret. Naisista 88 prosenttia ja miehistä 75 prosenttia ostaa joululahjoja. Millenniaaleista ja Z-sukupolvesta 89 prosenttia aikoo ostaa lahjoja, X-sukupolvesta 85 prosenttia ja suurten ikäluokkien edustajista vain 68 prosenttia.

Klarnan kansainvälisestä kyselystä selviää, että suomalaisista 42 prosenttia säntää jouluostoksille marraskuussa. 38 prosenttia aloittaa lahjojen ostamisen joulukuussa. Vain yhdeksän prosenttia suomalaisista kertoo aloittaneensa jouluostokset jo lokakuussa.

Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset ovat hitaasti syttyviä, sillä noin joka neljäs australialainen ja noin joka viides amerikkalainen aloittaa jouluostokset jo lokakuussa.

Kyselyn mukaan kahdeksan suomalaista kymmenestä sanoo yrittävänsä säästää joululahjoissa tänä vuonna viime vuotta enemmän. Naiset aikovat säästää enemmän kuin miehet.

Ikäluokista säästäväisimpiä ovat Z-sukupolven edustajat. Heistä 88 prosenttia aikoo säästää lahjoissa, kun näin aikoo tehdä 84 prosenttia millenniaaleista, 80 prosenttia X-sukupolven edustajista ja 78 prosenttia suurten ikäluokkien edustajista.

Säästöä haetaan esimerkiksi hyödyntämällä alennuksia ja ostamalla joululahjoja käytettyinä.

Klarnan verkkokysely lähetettiin yli 17 540 vastaajalle 17 maassa kolmella eri mantereella lokakuussa 2022 yhteistyössä tutkimusyritys Dynatan kanssa. Suomessa kyselyyn vastasi 1 024 kuluttajaa.