Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Sampo on saanut hyväksynnän Tukholman pörssiin listautumiselle

Vakuutuskonserni Sampo kertoo saaneensa hyväksynnän aikeelleen listautua myös Tukholman pörssiin.

Yhtiö on saanut Nasqaq Tukholmalta luvan edetä rinnakkaislistautumisensa kanssa. Yhtiö on myös julkaissut Ruotsin Finanssivalvonnan hyväksymän ja rekisteröimän listalleottoesitteen aiheesta. Sampo ennakoi, että kaupankäynti Tukholmassa voisi alkaa ensi viikon tiistaina eli 22. marraskuuta.

Helsingin pörssiin listautunut Sampo kertoi alkusyksystä harkitsevansa listautumista myös Tukholman pörssiin ja marraskuun alussa päättäneensä asian toteuttamisesta.

Konserni kertoo, että rinnakkaislistaus ei edellytä toimenpiteitä Sammon nykyisiltä osakkeenomistajilta.