Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Yön uutiskooste | Eva: Suomalaiset pakon edessä valmiita isoihinkin menoleikkauksiin, EU:n budjetista sopu, Zelenskyi: Venäjä tuhosi Hersonissa kriittisen infran

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Eva: Suomalaiset ovat pakon edessä valmiita isoihinkin menoleikkauksiin julkisen talouden tasapainottamiseksi

Suurin osa suomalaisista leikkaisi menoja tasapainottaakseen julkista taloutta, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) Arvo- ja asennetutkimuksesta. Tätä mieltä on 65 prosenttia kyselyyn vastanneista.

Evan mukaan vain neljännes suomalaisista kiristäisi veroja tasapainottaakseen julkista taloutta. Runsas puolet kyselyyn vastanneista torjuu veronkiristykset.

Kyselytutkimuksen tulos kertoo Evan mukaan, että suomalaiset olisivat pakon edessä valmiita isoihinkin menoleikkauksiin.

Lokakuussa tehtyyn kyselyyn vastasi runsaat 2 000 ihmistä. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

EU:n ensi vuoden budjetista saatiin sopu

Euroopan parlamentti ja EU:n ministereistä koostuva neuvosto ovat löytäneet sovun EU:n ensi vuoden budjetiksi. Sovun syntymisestä kertoo Euroopan parlamentti tiedotteessa.

Alustavasti budjetissa on 186,6 miljardia euroa sitoumuksia ja 168,7 miljardia euroa maksuja. Yksityiskohtaisemmat luvut julkaistaan myöhemmin.

Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola arvioi tviitissään, että budjetista aikaan saatu sopimus on elintärkeä muun muassa energiakriisiin vastaamiseksi ja Ukrainan auttamiseksi.

Budjettisopimus vaatii vielä Euroopan neuvoston ja parlamentin virallisen tuen.

Uutissuomalainen: Eduskuntavaaleihin osallistuu ennätykselliset 22 puoluetta

Eduskuntavaaleihin osallistuu ensi keväänä ennätyksellinen määrä puolueita, kertoo Uutissuomalainen. Vaaleihin osallistuu 22 rekisteröityä puoluetta.

Edellinen ennätys puolueiden määrässä oli Uutissuomalaisen mukaan vuonna 2019, jolloin eduskuntavaaleihin osallistui 19 puoluetta. Määrän kasvuun voi vaikuttaa esimerkiksi se, että vuoden 2021 lakimuutoksen jälkeen puolueen perustamiseksi vaadittujen kannattajakorttien kerääminen on ollut mahdollista tehdä sähköisesti.

Ehdokkaita asettaneiden puolueiden määrä on Uutissuomalaisen mukaan ollut kasvussa koko Suomen itsenäisyyden ajan.

Pääministeri Marin ja Viron pääministeri Kallas tapaavat Helsingissä

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja Viron pääministeri Kaja Kallas osallistuvat tänään Helsingissä järjestettävään maiden yhteistyötä käsittelevään seminaariin. Tilaisuus järjestetään Säätytalolla ja siihen osallistuu myös muita Suomen ja Viron ministereitä.

Tilaisuuden teemana on maiden välisen yhteistyön kehittäminen muun muassa talouden, vihreän siirtymän, digitaalisen yhteistyön, kulttuurin ja koulutuksen aloilla.

Pääministereillä on tilaisuuden ohessa myös kahdenvälinen tapaaminen, jossa käsitellään muun muassa Venäjän aloittamaa sotaa Ukrainassa.

PS:n vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yrityksen hovikäsittely alkaa

Perussuomalaisten vaalipäällikköön Pekka Katajaan kesällä 2020 kohdistunutta murhan yritystä aletaan tänään käsitellä hovioikeudessa. Vaasan hovioikeuden istunto järjestetään Jyväskylässä.

Kataja pahoinpideltiin kotonaan Jämsän Jämsänkoskella 17. heinäkuuta 2020. Kaksi miestä tunkeutui aamupäivällä hänen asuntoonsa tekaistun pakettitoimituksen varjolla ja häntä lyötiin useita kertoja päähän vasaralla tai muulla esineellä.

Syytteessä on nelikymppinen mies, jonka syytteet Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi keväällä 2021. Mies on kiistänyt olleensa mitenkään tekemisissä hyökkäyksen kanssa.

Indonesian presidentti Widodo vaatii G20-maita välttämään uutta kylmää sotaa

Indonesian presidentti Joko Widodo vaatii G20-maita päättämään Ukrainan sodan ja välttämään uutta kylmää sotaa. Widodon mukaan maailman on vaikea liikkua eteenpäin, jos sota ei lopu.

Presidentti esitti näkemyksiään G20-maiden kokouksen avanneessa puheessaan Indonesian Balilla.

Tänään tiistaina alkanut huippukokous on kaksipäiväinen. Kokoukseen odotettiin saapuvaksi myös Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, mutta hänen saapumisensa peruttiin viime viikolla muihin velvoitteisiin vedoten. Paikalla on ulkoministeri Sergei Lavrov. (Lähde: AFP)

YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, joka vaatii Venäjää korvaamaan sodan tuhoja Ukrainalle

YK:n yleiskokous hyväksyi maanantaina päätöslauselman, joka vaatii Venäjää maksamaan Ukrainalle vahingonkorvauksia sodan vuoksi. Päätöslauselma esittää kansainvälisen mekanismin perustamista vahinkojen korvaamiseksi ja todisteiden rekisteröimiseksi.

94 maata äänesti päätöslauselman puolesta, 14 sitä vastaan ja 73 pidättäytyi äänestämästä. Vastustajien joukossa olivat Venäjän lisäksi Kiina, Kuuba, Mali ja Etiopia. Äänestämästä pidättäytyivät monet Afrikan maat, Brasilia, Intia ja Israel.

Päätöslauselma ei ole sitova. (Lähde: AFP)

Zelenskyin mukaan Venäjä tuhosi Hersonissa kaiken kriittisen infran

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä on tuhonnut Hersonin kaupungissa kaiken kriittisen infrastruktuurin. Presidentti sanoi jokailtaisessa lausunnossaan, että miehittäjät ovat tarkoituksellisesti tuhonneet muun muassa sähköverkon ja viestintäyhteydet sekä miinoittaneet kaikki merkittävät paikat sekä kaupungissa että koko alueella.

Ukrainan joukot valtasivat Hersonin viime viikolla Venäjän joukkojen vetäydyttyä.

Zelenskyi piti tänään virtuaalisesti puheenvuoron Balin G20-kokouksen osallistujille. Illan lausunnossaan Zelenskyi viittasi kokoukseen G19-huippukokouksena, eli hän todennäköisesti jätti Venäjän pois laskuista.

Capitol-komitea: Trump on jättänyt noudattamatta vaatimusta todistaa mahdollisesta roolistaan kongressitalon väkivaltaisuuksissa

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on jättänyt noudattamatta haastetta, jolla häntä vaadittiin todistamaan väitetystä osallisuudestaan Yhdysvaltain kongressirakennuksen viime vuoden tammikuun väkivaltaisuuksiin.

Asiasta kertoo haasteen esittänyt, kongressirakennuksen hyökkäystä tutkinut edustajainhuoneen komitea tiedotteessa. Trump oli vaadittu komitean eteen todistamaan tämän viikon maanantaina.

Trumpin ratkaisu ei ole yllätys, sillä hänen asianajajansa ovat kertoneet haastavansa komitean oikeuteen. Heidän näkemyksensä on, että ex-presidenttiä ei voida velvoittaa komitean kuultavaksi.

Trumpin ex-asianajaja Giuliania vastaan ei nosteta syytteitä väitettyyn Ukrainan painostamiseen liittyvän tutkinnan myötä

Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin entistä asianajajaa Rudy Giuliania vastaan ei nosteta rikossyytteitä Giulianin Ukrainaan liittyviä toimia selvittäneen tutkinnan myötä.

Giuliani oli Trumpin henkilökohtainen asianajaja, kun Trumpia vastaan nostettiin virkasyyte. Presidentin epäiltiin pyrkineen saamaan Ukrainalta poliittista apua.

Trumpin virkasyytetutkinnassa paljastui, että Giuliani olisi muun muassa auttanut painostamaan Ukrainan hallintoa antamaan Trumpille tietoja, joita Trump voisi käyttää presidentinvaalien kilpakumppaniaan Joe Bidenia vastaan. Ex-asianajajan epäiltiin myös olleen osallisena Yhdysvaltain Ukrainan-lähettilään syrjäyttämiseen. (Lähde: AFP)

Riikka Sallinen ensimmäisenä eurooppalaisnaisena Hockey Hall of Fameen

Kolme vuotta sitten pelaajauransa lopettanut Riikka Sallinen on liitetty jääkiekon kunniagalleria Hockey Hall of Fameen. Hän ei osallistunut Torontossa parhaillaan käynnissä oleviin juhlallisuuksiin.

Kunnian saivat myös ruotsalaiset Henrik Sedin, Daniel Sedin ja Daniel Alfredsson sekä kanadalaismaalivahti Roberto Luongo ja postuumisti jääkiekkovaikuttaja Herb Carnegie.

Sallinen saavutti Suomen naisten maajoukkueessa esimerkiksi MM-hopean ja kaksi olympiapronssia. Hän on Naisleijonien historian tehokkain pelaaja 253 maaottelussa syntynein pistein 138+177=315.

Suomalaisista HHOF:een on kelpuutettu aiemmin Jari Kurri ja Teemu Selänne. Sallinen on ensimmäinen mukaan päässyt eurooppalaisnainen.