Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Uutissuomalainen: Eduskuntavaaleihin osallistuu ennätykselliset 22 puoluetta

Eduskuntavaaleihin osallistuu ensi keväänä ennätyksellinen määrä puolueita, kertoo Uutissuomalainen. Vaaleihin osallistuu 22 rekisteröityä puoluetta.

Edellinen ennätys puolueiden määrässä oli Uutissuomalaisen mukaan vuonna 2019, jolloin edellisiin eduskuntavaaleihin osallistui 19 puoluetta. Määrän kasvuun voi vaikuttaa esimerkiksi se, että vuoden 2021 lakimuutoksen jälkeen puolueen perustamiseksi vaadittujen kannattajakorttien kerääminen on ollut mahdollista tehdä sähköisesti.

Uutissuomalaisen haastatteleman Turun yliopiston valtio-opin yliopisto-opettajan Rauli Mickelssonin mukaan ajan henki vaikuttaa puolueiden määrään.

– Myös some on vaikuttanut asiaan. Siellä ihmisen on helppo ottaa kantaa, kirjoittaa mielipiteensä ja liittyä samanmielisiin. Se varmasti inspiroi myös puolueiden perustamista, sanoo Mickelsson.

Ehdokkaita asettaneiden puolueiden määrä on Uutissuomalaisen mukaan ollut kasvussa koko Suomen itsenäisyyden ajan.