Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Venäjällä 13 ihmistä kuoli ravintolapalossa Kostromassa

Venäjällä 13 ihmistä kuoli lauantain vastaisena yönä baarissa syttyneessä tulipalossa, kertoi Venäjän tutkintakomitean lehdistöpalvelu uutistoimisto Tassin mukaan.

Tulipalo syttyi Kostroman kaupungissa, joka sijaitsee Moskovasta noin 300 kilometriä koilliseen. Venäläisten uutistoimistojen mukaan 250 ihmistä evakuoitiin rakennuksesta sen sytyttyä tuleen.

Tassin ja uutistoimisto Interfaxin mukaan pidätettynä on kaksi ihmistä. Toinen on yrityksen omistaja ja toinen 23-vuotias mies, jonka epäillään aiheuttaneen tulipalon laukaisemalla ilotulitteita rakennuksessa.

Baari sijaitsi yksikerroksisessa logistiikkakeskuksessa, ja pelastusviranomaisen mukaan tulipalo ehti levitä yli 3 500 neliömetrin alueelle.

Maanantai on julistettu alueella viralliseksi surupäiväksi, jolloin aluehallinnon mukaan liput lasketaan puolitankoon ja viihdetapahtumat perutaan.