Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Nainen kuoli koiran puremaan Ruotsissa

Nainen on kuollut koiran puremaan Ruotsissa, uutisoi Aftonbladet.

Koiran kerrotaan purreen sunnuntai-iltana naisen lisäksi miestä Västerbottenin Robertsforsissa. Kuollut nainen oli koiran omistaja. Mies vietiin helikopterilla sairaalaan, mutta hänen vammojensa laajuudesta ei ole tietoa. Paikalla oli kolmas henkilö, joka ei loukkaantunut tilanteessa.

Koira on lopetettu ja paikalla ollut toinen koira on otettu poliisin hoitoon.

– Olemme tehneet selvityksen vakavasta ruumiinvammasta. Vastaamattomia kysymyksiä on edelleen ja tutkimme mitä tapahtui, Fredrik Nilsson Ruotsin poliisista kertoo lehdelle.

Asiassa ei epäillä rikosta.