Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Tietovuotaja Julian Assange antoi positiivisen koronavirusnäytteen

Tietovuotaja Julian Assange antoi lauantaina positiivisen koronavirusnäytteen. Asiasta kertoo hänen vaimonsa Stella Assange.

Vaimon mukaan hänen miehellään on ollut ainakin yskää ja kuumetta, kertoo brittiläinen Press Association -uutistoimisto.

– Seuraavat päivät ovat ratkaisevan tärkeitä hänen yleisen terveytensä kannalta. Hän on nyt lukittu selliinsä 24 tuntia päivässä, vaimo sanoi.

Wikileaksin perustaja Assange ja hänen kumppaninsa Stella avioituivat maaliskuussa.

Tuhannet ihmiset vaativat Assangen vankilasta vapauttamista

Tuhannet ihmiset muodostivat lauantaina ihmisketjun Britannian parlamentin ympärille vaatien Assangen vapauttamista vankilasta.

Assange on ollut vankilassa vuodesta 2019. Häntä pidetään edelleen Belmarshin vankilassa Lontoon lähellä, vaikka hän on jo aikoja sitten suorittanut rangaistuksen, jonka sai ehdonalaismääräyksiensä rikkomisesta. Assangea ei ole vapautettu, koska oikeuden mukaan on olemassa merkittävä riski, että hän pakenee eikä oikeusjuttua saada vietyä loppuun.

Britannian silloinen sisäministeri Priti Patel hyväksyi Assangen karkotuksen Yhdysvaltoihin kesäkuussa.

Assange haki epäonnistuneesti vapauttamista takuita vastaan koronapandemian alettua vuonna 2020. Hänen asianajajansa sanoivat tuolloin, että Assangella on hengitystieinfektiotaustaa.

Ennen Belmarshin vankilaan joutumistaan Assange piileskeli Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä vuodesta 2012.