Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Syyttäjät peruivat valituksensa Viking Sallyn murhajutussa

Syyttäjät ovat peruneet valituksensa hovioikeuteen Viking Sallyn murhajutussa, vahvistaa erikoissyyttäjä Heidi Röblom STT:lle.

Yli 30 vuoden takaista henkirikosta käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, joka päätyi kesäkuussa 2021 hylkäämään syytteet murhasta ja murhan yrityksestä. Käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että syytetty tanskalaismies olisi ollut ainoa ihminen, jolla oli mahdollisuus tehdä rikokset.

Veriteko tapahtui heinäkuussa 1987. Interrail-matkalla ollut länsisaksalainen pariskunta joutui hyökkäyksen kohteeksi nukkuessaan makuupusseissa laivan helikopterikannella. 20-vuotias mies kuoli, ja 22-vuotias nainen loukkaantui vakavasti.

Syytteen saanut tanskalaismies oli tapahtuma-aikaan 18-vuotias. Hän matkasi laivalla partioleirille Suomeen. Häntä pidettiin asiassa ensin todistajana, sillä hän oli uhrien luona ensimmäisten joukossa ja auttoi heitä. Hän muun muassa antoi tapahtuma-aikaan haastatteluja suomalaisiin medioihin.

Syytteiden nostamisen taustalla vuosikymmenien jälkeen olivat miehen puheet, joiden katsottiin viittaavan rikoksen tunnustamiseen.

Kuulustelukertomus hyödyntämiskiellossa

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat määränneet pääosin hyödyntämiskieltoon syytetyn kertomukset esitutkinnassa. Perusteena on muun muassa se, että näin vakavasta rikoksesta epäillyllä olisi pitänyt olla avustaja kuulusteluissa. Hyödyntämiskieltoon määrättiin osittain myös suomalaispoliisin todistus, jonka mukaan mies olisi vuonna 2016 Kööpenhaminan vankilan pihalla kuulustelun jälkeen uskoutunut poliisille rikoksen tekovälineestä.

Hyödyntämiskielto on erikoissyyttäjä Röblomin mukaan paljolti valituksesta luopumisen taustalla.

– Taustalla on aika monimutkainen pohdinta. Tähän lopputulokseen päädyttiin, Röblom sanoo.

Käräjäoikeus katsoi viime vuonna antamassaan tuomiossa, että syytetty on puhunut Viking Sallyn tapahtumista tehdäkseen itsestään merkittävän. Miehen todistajille kertomat asiat vastaavat oikeuden mukaan pitkälti sitä, mikä tapahtuneesta on ollut yleisestikin tiedossa.

Syyttäjien päätöksestä perua valitus kertoi ensin Yle.