Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Prahassa järjestetään ensimmäistä kertaa Euroopan poliittisen yhteisön kokous – Suomessa keskustelukerholta kaivataan yhteistä Venäjä-linjaa

Prahassa järjestetään torstaina ensimmäistä kertaa Euroopan poliittisen yhteisön kokous. Unionin jäsenmaiden poliittisen johdon lisäksi paikalla ovat edustajat 17:stä EU:n ulkopuolisesta maasta.

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.).

Poliittisen yhteisön kokoontumisen tavoitteena on edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä Euroopan turvallisuutta, vakautta ja vaurautta. Keskustelua käydään myös taloudesta, energiasta ja ilmastosta.

Tällä hetkellä Euroopan poliittista yhteisöä voisi luonnehtia eräänlaiseksi korkean tason keskustelukerhoksi, koska se ei korvaa mitään olemassa olevaa. Sen avulla ei myöskään pyritä luomaan uusia organisaatioita, rakenteita tai prosesseja.

Poliittisen yhteisön synnyn taustalla on Ranskan presidentin Emmanuel Macronin aloite. Se sai unionin jäsenmaiden johtajilta tukea kesäkuun huippukokouksessa Brysselissä.

Suomen hallitus hamuaa yhteistä Venäjä-linjaa

Suomessa on pidetty hyödyllisenä lisätä päämiestason vuoropuhelua ja yhteistyön tiivistämistä. Asiaan liittyvien avainministerien EU-ministerivaliokunta on katsonut, että Euroopan poliittinen yhteisö voi olla hyödyllinen muun muassa unionin vaikutusvallan, intressien ja arvojen edistämisessä lähialueilla.

Turvallisuuteen ja vakauteen liittyen kokousta tulisi hyödyntää muun muassa osallistujien yhtenäisen linjan vahvistamiseksi Ukrainan tukemisessa ja Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen vastaamisessa, valiokunta katsoi.

Varsinaisia julkilausumia tai muuta kirjallista ulostuloa kokoukselta ei kuitenkaan odoteta.

Kokous edeltää EU-maiden johtajien epävirallista huippukokousta, joka järjestetään Prahan linnassa perjantaina. Huippukokouksissa määritellään EU:n toiminnan suuntaviivoja.