Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Burkina Fason sotilasjuntan johtaja suostui luopumaan vallasta, uusi vallankaappaaja hyväksyi eron

Burkina Fasoa johtaneen sotilasjuntan johtaja Paul-Henri Sandaogo Damiba suostui sunnuntaina jättämään tehtävänsä.

Maan uskonnolliset johtajat ja heimojohtajat kertoivat sunnuntaina lausunnossaan, että everstiluutnantti Damiba tarjoutui itse eroamaan maan sisäisten konfliktien välttämiseksi.

Diplomaattilähteiden mukaan Damiba pakeni naapurimaa Togon pääkaupunkiin Lomeen sunnuntaina.

Perjantaina illalla joukko maastopukuisia sotilaita ilmoitti televisiossa, että sotilasjuntan johtaja Damiba on syrjäytetty ja maan uusi johtaja on kapteeni Ibrahim Traore.

Vielä lauantaina Damiba oli kertonut, ettei aio luopua vallasta ja vetosi vallankaappausta yrittäviin sotilaisiin, jotta nämä "tulisivat järkiinsä".

Vallankaappauksesta ilmoittaneet sotilaat ovat syyttäneet Damiban epäonnistuneen jihadistien iskujen estämisessä.

Damiba nousi itse valtaan tammikuussa vallankaappauksen myötä. Tuolloin sotilasjuntta syrjäytti Burkina Fason presidentin Roch Marc Christian Kaboren, jota niin ikään syytettiin epäonnistumisesta jihadistien kukistamisessa.

Uusi vallankaappaaja suostunut kunnioittamaan lupausta siviilihallinnon palauttamisesta

Damiba asetti erolleen seitsemän ehtoa, joihin uusi vallankaappaaja Traore on suostunut, kerrotaan johtajien lausunnossa.

Damiban asettamiin ehtoihin kuului muun muassa turvallisuustakuita hänelle ja hänen tukijoilleen maan armeijan sisällä. Ehtona oli myös hänen Länsi-Afrikan talousjärjestö Ecowasille antamansa lupauksen kunnioittaminen, että siviilihallinto palaa maassa valtaan kahden vuoden sisällä.

Ecowas kertoi tiedotteessaan sunnuntaina, että se ottaa tervetulleena vastaan rauhanomaisen ratkaisun osapuolten välisiin erimielisyyksiin. Ecowasin delegaatio matkaa Burkina Fason pääkaupunkiin Ouagadougouhun maanantaina.

Traore on kertonut saaneensa maan armeijan johtajien tuen jihadistien vastaisen taistelun "elvyttämiseksi".

Maassa on tapahtunut useita jihadistiryhmien tekemiksi epäiltyjä hyökkäyksiä viime aikoina, ja erityisesti syyskuu oli verinen. Yli 40 prosenttia Burkina Fason alueesta on muiden kuin maan hallinnon kontrollissa.

Suuri osa Sahelin alueesta kärsii islamistikapinallisten väkivaltaisuuksista, joiden myötä myös Malissa, Guineassa ja Tshadissa on ollut vallankaappauksia.