Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Venäjän varapääministeri: Nord Stream–putkien korjaaminen "teknisesti mahdollista" – vihjailee länsimaiden osallisuudesta vuotoihin

Venäjän varapääministeri Alexander Novak on todennut, että vahingoittuneiden Nord Stream-kaasuputkien korjaaminen on teknisesti mahdollista. Novak antoi lausuntonsa toimittaja Pavel Zarubinin haastattelussa.

Asiasta uutisoivat muun muassa Tass ja Reuters.

Itämerellä sijaitsevissa kaasuputkissa havaittiin viime viikolla yhteensä neljä vuotoa. Vuodot aiheutuivat vedenalaisista räjähdyksistä.

– Teknisesti infrastruktuurin korjaaminen on tietysti mahdollista, mutta se vaatii aikaa ja rahaa. Luotan siihen, että mahdollisuudet tähän löydetään, Novak totesi.

Novak toisti Zarubinin haastattelussa Venäjän väitteitä länsimaiden osallisuudesta vuotoihin.

– Yhdysvallat, Ukraina ja Puola ovat kaikki jossain vaiheessa väittäneet, että "tämä infrastruktuuri ei tule toimimaan", ja että he tekisivät kaiken sen eteen. Siksi vuotojen aiheuttaja on välttämätöntä selvittää, Novak väitti Tassin mukaan.

Kaasuputkien vaurioita tutkii EU:n alainen kolmen maan kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa ovat Suomen ulkoministeriön mukaan mukana Tanska, Ruotsi ja Saksa.