Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Maa- ja metsätalousministeri Kurvinen haluaa vähentää ruokakauppojen valtaa elintarvikemarkkinalakia kiristämällä

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) esittää, että viime vuonna säädettyä elintarvikemarkkinalakia korjataan. Laki on säädetty tällä vaalikaudella, mutta sitä on tarvetta tiukentaa jo nyt, Kurvinen sanoi tiedotustilaisuudessa. Kurvinen katsoo, että kaupoilla on varaa maksaa maatiloille enemmän kuin nyt.

– Vielä ei suomalainen ruokakauppa ole riittävän reilua.

Ministerin mukaan tarvitaan laki, joka tasoittaa sopimussuhteita ja vähentää ruokakaupan valtaa ruokaketjussa suhteessa elintarviketeollisuuteen ja tuottajaan.

– En katso olevan nykyaikaisen markkinalain mukaista, että aletaan tehdä hintasääntelyä ainakaan normaalioloissa, valmiuslain mukaiset poikkeusolot ovat toinen juttu.

Kurvinen ehdottaa muun muassa, että sallitut maksuajat kaupalta maatiloille lyhenevät noin puoleen. Sallittu maksuaika pilaantuvasta ruuasta lyhenisi 14 päivään, kun se nyt on 30 päivää.

– Tällä on vaikutusta elintarviketeollisuuden ja maatilojen maksuvalmiuteen. Kun rahan kierto on nopeampaa, kassa kestää paremmin.

Jos kysymys on pilaantumattomista tuotteista, maksuaika lyhenisi 60 päivästä 30 päivään.

Lisäksi ostaja ei saisi palauttaa myymättä jääneitä maataloustuotteita tavarantoimittajalle maksamatta niistä tai niiden hävittämisestä.

Uuden viranomaisen elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaa vahvistettaisiin muun muassa siten, että tehtäviin lisätään markkinoiden seuraaminen.

Ministeri sanoi kuitenkin, että tämän esityksen myötä valtuutetun toimistoon ei tule lisää työntekijöitä tai rahaa.

Kurvinen kertoi elintarvikemarkkinalain muutosesityksestä keskiviikkona järjestämässään tiedotustilaisuudessa. Lakiluonnos oli määrä lähettää keskiviikkona lyhyelle lausuntokierrokselle ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi keväänä.

Riskin kantaa se, jolla paras käsitys

Tutkimuspäällikkö Jarno Sukanen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta ei ole ehtinyt vielä perehtyä esitysluonnokseen. Hän kommentoi yleisesti esityksen kohtaa, jonka mukaan myymättä jääneitä maataloustuotteita ei saisi palauttaa maksamatta.

– Yleisellä tasolla voi sanoa, että elintarvikeketju toimii sitä paremmin, mitä tasapainoisemmin riski on eri sopimuskumppaneiden välillä jaettu asiaan kuuluvalla tavalla. Esimerkiksi, että riskin myymättä jääneistä tuotteista kantaa se, jolla pitäisi olla paras käsitys siitä, mikä määrä niitä voisi mennä kaupaksi, hän sanoi STT:lle.

Useimmiten paras käsitys on Sukasen mielestä kaupoilla, koska heillä on informaatio siitä, mitä kuluttajat haluavat ostaa.

Kaupan kannettava vastuuta

Kurviselta kysyttiin tilaisuudessa, miten voidaan varmistaa, etteivät kaupan kannalta sopimusten heikennykset, kuten maksuaikojen lyhennykset ja palautuskiellot valu kuluttajahintoihin. Hän muistutti, että suomalainen ruokakauppa tekee kovaa tulosta, mutta ei voinut kuin peräänkuuluttaa kaupalta ja elintarviketeollisuudelta vastuunottoa.

– En halua syyllistää kauppaa, mutta minusta nyt pitää kantaa vastuuta enemmän. Tämä on viesti myös teollisuudelle. Pitää muistaa, että teollisuuden neuvotteluvoimasta on vaikkapa maitotiloilla ja lihatiloilla aika paljon kiinni se, miten ne pärjäävät.

Kurvinen huomautti, että myös tilojen pitää kehittyä.

KKV:n Sukasen mielestä on aina hankala kysymys, kun uutta sääntelyä tai muutoksia olemassa olevaan sääntelyyn tehdään, että miten se vaikuttaa loppujen lopuksi.

– Siihen on vaikea ottaa ennakolta kantaa, hän sanoo.

Parempaan suuntaan

Ministerin mukaan muutosehdotukset vievät asioita parempaan suuntaan, mutta täydellinen ratkaisu se ei vielä ole.

– Pidän ihan selvänä, että ensi vaalikaudella pitää jatkaa elintarvikemarkkinalain kehittämistä.

Hän sanoi selvityttävänsä itse ministerinä vielä elintarvikeketjun kustannusindeksit ja elintarvikemarkkinavaltuutetun mahdollisuuden määrätä seuraamusmaksuja. Hän ei ehdi niitä kuitenkaan saamaan valmiiksi tällä vaalikaudella.

– Isoimmat ongelmat elintarvikemarkkinan toimivuudessa ovat sellaisia, että ne vaatisivat kilpailulain muuttamista tai kuluttaja- ja kilpailuviraston (Kilpailu- ja kuluttajavirasto) toiminnan muuttamista, Kurvinen sanoi.

Esitystä on hänen mukaansa käsitelty hallituksen seurantaministerien kesken.

– Joitakin yksityiskohtia voimme katsoa vielä porukalla lausuntokierroksen kautta, mutta kaikki hallitusryhmät pitivät erittäin tärkeänä, että vielä tällä hallituskaudella tämä hallitus toimii reilumman suomalaisen ruokakaupan eteen.