Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Fortum nostaa ensimmäisen erän valtion myöntämästä lainasta

Energiayhtiö Fortum on tänään päättänyt nostaa ensimmäisen erän valtion aiemmin tarjoamaa siltarahoitusta. Fortum nostaa 350 miljoonaa euroa.

Valtion omistama sijoitusyhtiö Solidium kertoi syyskuun alussa lainaavansa Fortumille 2 350 miljoonaa euroa siltarahoitusta. Tarjotusta lainasta jää siis nostettavaksi kaksi miljardia. Se on Fortumin nostettavissa maaliskuun loppuun asti.

Lainan myöntämisen syynä oli huoli sähkön hintojen ja vakuusvaatimusten noususta. Lainan ehtojen mukaan sen ensimmäinen erä tuli nostaa syyskuun loppuun mennessä, jotta järjestely pysyy voimassa.

– Sähkön hinnat Pohjoismaissa ovat viime viikkoina laskeneet elokuun lopun ennätystasolta, ja voimakas hintaheilahtelu on tasaantunut. Yhtiön on kuitenkin varauduttava markkinaheilunnan jatkumiseen, ja lainan ensimmäisen erän nostaminen jo syyskuussa turvaa Fortumille varojen saatavuuden, mikäli vakuusvaatimukset talven aikana jälleen nousisivat nopeasti, Fortum perustelee pörssitiedotteessaan.

Osana järjestelyä Solidium on oikeutettu merkitsemään enintään noin yhdeksän miljoonaa Fortumin osaketta. Se nostaisi valtion omistusosuutta yhtiöstä puolella prosenttiyksiköllä ja vastaavasti laimentaisi muiden osakkeiden omistusta. Valtion omistus nousisi tämän myötä 51,26 prosenttiin.

Osakeannista on tarkoitus päättää ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jonka yhtiö kutsui maanantaina koolle. Kokous pidetään 23. marraskuuta.