Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Iranin mielenosoituksissa on kansalaisjärjestön mukaan kuollut ainakin 50 ihmistä

Iranissa siveyspoliisin pidättämän nuoren naisen kuolemasta alkunsa saaneissa mielenosoituksissa on kuollut jo ainakin 50 ihmistä, kertoi Oslosta toimiva Iran Human Rights (IHR) -kansalaisjärjestö perjantaina.

Iranin valtiollinen televisio kertoi torstaina, että kuolleita olisi 17 ja että joukossa olisi siviilien lisäksi myös poliiseja ja muita turvallisuusviranomaisia.

Perjantaina tuhannet ihmiset osoittivat hallituksen tukemissa vastamielenosoituksissa tukensa hijab-huiville ja konservatiivisille pukeutumissäännöille.

Vastamielenosoituksia oli pääkaupunki Teheranin lisäksi muun muassa Ahvazin, Isfahanin, Qomin ja Tabrizin kaupungeissa.

– Tänään järjestettiin Iranin kansan suuri mielenosoitus, jossa tuomittiin salaliittolaiset ja pyhäinhäväistykset uskontoa vastaan, sanoi Iranin uutistoimisto Mehr.

Nainen oli pidätetty väärin puetun hijabin takia

Mielenosoitukset alkoivat viikko sitten Iranin viranomaisten ilmoitettua nuoren kurdinaisen kuolleen sen jälkeen, kun tämä oli pidätetty väärin puetun hijabin takia. Aktivistien mukaan 22-vuotias Mahsa Amini oli saanut kuolettavan iskun päähänsä. Iranin poliisi on kiistänyt väitteet naisen pahoinpitelystä. Viranomaiset ovat sanoneet aloittaneensa tutkinnan tapauksen tiimoilta.

Sosiaalisessa mediassa levinneiden videoiden mukaan jotkut naispuoliset mielenosoittajat ovat uhmakkaasti riisuneet hijabinsa ja polttaneet ne nuotioissa tai leikanneet symbolisesti hiuksensa hurraavien väkijoukkojen edessä.

Babolin kaupungissa mielenosoittajat sytyttivät tuleen mainostaulun, jossa oli kuva maan uskonnollisesta johtajasta Ali Khameneista.

Mielenosoitukset osuvat samaan ajankohtaan, jolloin iranilaiset ovat kyllästyneitä moniin asioihin. Suuttumusta nostattavat poliittisen eliitin järjestelmällinen korruptio, kasvava köyhyys inflaation ollessa yli 50 prosenttia, umpikuja ydinneuvotteluissa sekä yhteiskunnallisen ja poliittisen vapauden puute, kertoo BBC.

Iranin viranomaiset ovat mielenosoitusten takia rajoittaneet internetin käyttöä ja estäneet sosiaalisen median pikaviestipalveluiden käytön.

Yhdysvallat ilmoitti torstaina panevansa Iranin siveyspoliisin sekä yhteensä seitsemän sen johtoon kuuluvaa henkilöä pakotelistalleen.