Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Putin ilmoitti "osittaisesta" liikekannallepanosta, Venäjä kutsuu 300 000 reserviläistä aseisiin – Yhdysvallat ilmoitti ottavansa Venäjän verhotut ydinaseuhkaukset vakavasti

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoo määränneensä Venäjälle "osittaisen" liikekannallepanon. Määräys on jo allekirjoitettu ja se tulee voimaan tänään, Putin lisäsi.

Puolustusministeri Sergei Shoigu tarkensi Putinin puheen jälkeen, että osittainen liikekannallepano koskee 300 000:ta reserviläistä. Hänen mukaansa Venäjä ei taistele "niinkään Ukrainaa kuin länttä vastaan".

Shoigu myös poikkeuksellisesti kertoi Venäjän Ukrainassa kärsimistä tappioista. Hänen mukaansa taisteluissa on kaatunut vajaat 6 000 venäläissotilasta. Ukrainan ja myös länsimaiden arviot surmansa saaneiden venäläisten määrästä ovat tähän verrattuna monikymmenkertaisia.

Putin perusteli omassa puheessaan liikekannallepanon välttämättömyyttä, mutta venäläisjoukkojen kärsimiä pahoja tappioita hän ei suoraan maininnut.

– Kyse on välttämättömistä, kiireellisistä toimenpiteistä Venäjän suvereniteetin, turvallisuuden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi sekä tuesta maanmiestemme pyrkimyksille ja halulle itse määritellä tulevaisuutensa, Putin sanoi.

Presidentin tulkinnan mukaan Ukraina on painostuksen alla kieltäytynyt neuvotteluratkaisusta ja viitannut jopa ydinaseeseen.

– On selvää, että suurimittainen hyökkäys Donbassiin on tulossa ja sen jälkeen hyökkäys venäläiselle Krimille, Putin arvioi.

Hänen mukaansa Ukraina oli "sotilaallisen erikoisoperaation" alussa suhtautunut myönteisesti Venäjän turvallisuushuolien huomioimiseen.

– Mutta ilmiselvästi rauhanomainen ratkaisu ei tyydyttänyt länttä. Kiovalle on annettu selvä käsky rikkoa kaikki sopimukset. Putin sanoi.

"Ensin Neuvostoliitto, nyt Venäjä"

Putinin mukaan länsi haluaa tuhota Venäjän ja hajottaa sen osiin.

– Heidän onnistui vuonna 1991 hajottaa Neuvostoliitto, ja nyt on vuorossa Venäjä, Putin sanoi.

Hänen mukaansa länsi kiristää Venäjää ydinaseilla. Putin vakuutti tv-puheessaan olevansa valmis puolustamaan maataan kaikin keinoin.

– Niiden, jotka uhkaavat meitä ydinaseilla, tulee huomata, että tilanne voi kääntyä nopeasti heitä vastaan, Putin muotoili.

– Minä en bluffaa, hän lisäsi painokkaasti.

Putinin puhetta odotettiin jo tiistai-iltana sen jälkeen, kun Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla kerrottiin pidettävän niin kutsuttuja kansanäänestyksiä alueiden liittämisestä Venäjään. Putin sanoi Venäjän tukevan näin "uusnatseista vapautettujen" alueiden kansalaisten päätöksiä.

– Vetoan koko kansaan, jota yhdistää suuri historiallinen Venäjä, rintamalla taisteleville, veljillemme ja sisarillemme Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloissa, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueilla sekä muilla uusnatsien vallasta vapautetuilla alueilla (Ukrainassa). Uskon, että tuette minua, Putin sanaili tunteikkaasti.

Zelenskyi ei usko Venäjän turvautuvan ydinaseisiin

Yhdysvallat suhtautuu vakavasti Putinin verhottuihin uhkauksiin ydinaseiden käytöstä, sanoo korkea-arvoinen yhdysvaltalaisviranomainen.

– Kyseessä on edesvastuuton retoriikka ydinasevaltiolle, kun hän puhuu näin. Toki se ei ole epätyypillistä siihen verrattuna, miten hän on puhunut kuluneiden seitsemän kuukauden aikana, ja me otamme sen hyvin vakavasti, sanoi Valkoisen talon kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby.

Putin sanoi aikaisemmin Venäjän turvautuvan "kaikkiin mahdollisiin keinoihin" alueensa suojelemiseksi.

– Seuraamme parhaamme mukaan heidän strategista toimintaansa, jotta voimme tarvittaessa muuttaa omaamme. Emme ole nähneet merkkejä siitä, että se olisi tarpeen nyt, Kirby jatkoi.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi aikaisemmin, ettei hän usko Venäjän olevan valmis turvautumaan ydinaseisiin.

Zelenskyi sanoi saksalaislehti Bildin televisiokanavan haastattelussa, ettei hän usko maailman sallivan sitä, että Putin turvautuisi tällaisiin aseisiin.

Naton Stoltenberg: Putinin ydinasepuheet vastuuttomia ja vaarallisia

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg syytti Putinia keskiviikkona "vaarallisesta" retoriikasta.

– Tämä on vaarallista ja vastuutonta ydinaseretoriikkaa. Uutta se ei ole, sillä hän on tehnyt niin useita kertoja aikaisemminkin. Hän tietää varsin hyvin, ettei ydinsotaa tulisi koskaan käydä, eikä sitä voi voittaa. Sillä olisi ennennäkemättömiä seurauksia Venäjälle, Stoltenberg sanoi puhuessaan toimittajille YK:n yleiskokouksen yhteydessä New Yorkissa.

Stoltenberg sanoi Naton kuitenkin varmistavan, "ettei Venäjälle jää mitään epäselvyyttä liittouman halusta puolustaa itseään".

– Se, miten me tarkkaan ottaen reagoimme, riippuu tietenkin tilanteesta ja siitä, millaisia aseita he mahdollisesti käyttävät, Stoltenberg jatkoi.

– Kaikkein tärkein asia on estää tätä tapahtumasta.

Stoltenbergin mukaan Nato ei ole huomannut muutoksia Venäjän ydinasestrategiassa, mutta pitää sitä hyvin tarkasti silmällä.

Toveri: Taisteluarvo on alhainen

Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön, kenraalimajuri evp. Pekka Toverin mukaan Venäjä ei kykenisi täydelliseen liikekannallepanoon, koska kaikille palvelukseen kutsutuille ei olisi esimerkiksi jakaa varusteita.

– Osittainen liikekannallepano ei muuta voimatasapainoa rintamalla lähikuukausina. Nopeasti kerätyt reservit heitettäneen nopeasti Donbasiin pysäyttämään Ukrainan hyökkäystä. Niiden taisteluarvo on alhainen. Suorituskykyisempien joukkojen muodostaminen kestäisi kuukausia, Toveri kommentoi Putinin puhetta Twitterissä.

– Putin ei julistanut sotaa, koska se olisi Putinille suuri henkilökohtainen riski. "Erikoisoperaatiosta" voidaan vetäytyä koska vain, sota voidaan vain voittaa tai hävitä ja häviö henkilöityisi Putiniin, Toveri jatkoi.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.