Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Poliisi on ottanut yhden miehen kiinni epäiltynä poliisin virka-autojen ampumisesta – samanlainen tapaus sattui runsas vuosi sitten

Itä-Suomen poliisi on ottanut kuopiolaismiehen kiinni epäiltynä pysäköityjen poliisin virka-autojen ampumisesta. Virka-autoja ammuttiin Kuopion poliisiaseman parkkipaikalla torstai-iltana. Poliisin mukaan miehen osallisuutta tapaukseen selvitetään.

Poliisin mukaan ampuminen ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta autoihin tuli vaurioita.

Autot oli pysäköity poliisiaseman Niiralankadun puoleiselle parkkialueelle. Poliisi kertoi aiemmin perjantaina, että epäilty ajoi paikalle noin klo 21.15 pienellä punaisella henkilöautolla, ampui kohti poliisiautoja ja jatkoi sitten matkaansa Niiralankatua Kuopion yliopistollisen sairaalan suuntaan.

Vastaavanlainen ampumistapaus tapahtui Kuopion poliisiaseman pihalla myös viime vuoden elokuussa. Tapaus on selvittämättä, ja rikoskomisario Esko Salon mukaan siinä on paljon yhteneväisyyksiä torstai-illan ampumiseen. Myös tuolloin epäilty oli liikkeellä pienellä punaisella autolla.

– Se oli käytännössä hyvin pitkälti identtinen tämän tapauksen kanssa. On erittäin mahdollista, että kyseessä on sama epäilty, Salo sanoi ennen perjantain kiinniotosta tiedottamista.

Toistaiseksi torstai-illan tapausta tutkitaan muun muassa vahingontekona ja ampuma-aserikoksena.

Asian esitutkinta siirtyy viikonlopun aikana keskusrikospoliisille. Poliisi ei toistaiseksi kaipaa enää vihjeitä tapauksesta.