Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Saksa pitää edelleen kaksi ydinvoimalaa käyttövalmiudessa ainakin talven yli

Saksa aikoo pitää kaksi ydinvoimalaansa edelleen käyttövalmiina ainakin ensi kevääseen saakka, kertoi Saksan talous- ja ilmastoministeri Robert Habeck maanantaina. Voimalat oli alun perin määrä sulkea vuodenvaihteessa.

Habeckin mukaan hallitus teki päätöksen siltä varalta, että Etelä-Saksan sähköverkkoon voidaan tarvittaessa syöttää lisää sähköä. Etelä-Saksan uusiutuvan energian tuotanto on jäljessä maan pohjoisosaa.

Habeck vakuutti kuitenkin, että voimaloita ei todennäköisesti tulla tarvitsemaan, koska Saksan sähkön toimitusvarmuus on korkealla tasolla. Habeck vakuutti, ettei Saksa ole pyörtämässä päätöstään ydinvoimasta luopumisesta.

– Uusia polttoainesauvoja ei panna paikalleen, ja huhtikuun jälkeen myös varavoimaloiden tarina on ohi, Habeck sanoi.

Saksa päätti luopua ydinvoimasta vuonna 2011 Fukushiman ydinkatastrofin jälkeen.