Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuliko kotiseudun uutiset luettua tällä viikolla? Testaa tietosi uutisvisassa.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaku alkaa tänään – aloituspaikkoja lähes 10 000 opiskelijalle

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku alkaa tänään. Haettavana on runsaat 9 500 opiskelupaikkaa.

Hakukohteita on yhteensä 315 ja näistä suurin osa on ammattikorkeakoulujen koulutuksia. Eniten aloituspaikkoja on terveys- ja hyvinvointialoille.

Tarjolla olevista hakukohteista 23 on yliopistoissa, ja niistä valtaosa on joko maisterikoulutuksia tai suunnattu avoimen korkeakoulun opintoja suorittaneille.

Aloituspaikoista valtaosa, noin 7 600, on suunnattu lukion, ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille. Puolet näistä aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville.

Valtaosa tarjolla olevista opiskelupaikoista on suomenkielistä koulutusta.

Syksyn yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteet on laitettava hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen. Opiskelupaikkaa hakevalle tarjotaan vain yhtä opiskelupaikkaa sellaisesta kohteesta, johon hakijan valintamenestys riittää ja jonka hakija on asettanut omassa mieluisuusjärjestyksessään korkeimmalle sijalle.

Yhteishaku päättyy kahden viikon päästä. Valintojen tulokset julkaistaan viimeistään marraskuun lopulla.