Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Yhdysvalloissa pörssit jyrkässä alamäessä – keskuspankin Powell varoitti aiemmin kasvun hidastumisesta

Yhdysvalloissa Wall Streetin pörssipäivä päättyi perjantaina jyrkässä laskussa Yhdysvaltain keskuspankki Fedin pääjohtaja Jerome Powellin puheen jälkimainingeissa.

Teollisuusindeksi Dow Jones laski 3,0 prosenttia, laaja-alainen S&P 500 putosi 3,4 prosenttia, ja teknologiapainotteinen Nasdaq syöksyi 3,9 prosenttia. Dow on viimeksi laskenut samaa päivävauhtia toukokuun puolivälissä.

Powell varoitti perjantaisessa puheessaan, että maan talous tulee todennäköisesti kohtaamaan pitkäkestoista kasvun hidastumista ja vaikutuksia myös työmarkkinoilla, jotta hintoja saadaan painettua alas.

Powellin mukaan maan korkean inflaation suitsiminen tulee olemaan tuskallista yhdysvaltalaisille perheille ja yrityksille, mutta toimenpiteiden tekemättä jättäminen olisi vieläkin haitallisempaa.

– Hintavakauden palauttaminen vie jonkin aikaa ja vaatii välineidemme voimakasta käyttöä, hän sanoi.

Fed on nostanut ohjauskorkoa korkean inflaation hillitsemiseksi tänä vuonna jo neljä kertaa, ja se on nyt 2,25:n ja 2,50:n prosentin vaihteluvälissä. Powell toisti, että uusi koronnosto voisi olla tarkoituksenmukainen syyskuussa.