Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuliko kotiseudun uutiset luettua viime viikolla? Testaa tietosi uutisvisassa

Ranska valmistelee Seineen eksyneen maitovalaan poikkeuksellista siirto-operaatiota

Ranskan viranomaiset valmistelevat Seinejokea pitkin kauas sisämaahan uineen maitovalaan siirtoa, meriasiantuntija kertoi AFP:lle tiistaina.

Suunnitelmana on siirtää valas kulkuvälineeseen, jolla se vietäisiin merivesialtaaseen hoidettavaksi ja myöhemmin vapautettaisiin.

Nelimetrisen ja 800-kiloisen valaan siirtäminen asettaa haasteita ja todennäköisesti aiheuttaa stressiä eläimelle. Ranskalaisen ympäristöjärjestön mukaan valasta ei voi nukuttaa, koska sen täytyy olla hereillä, jotta se voi hengittää.

Valas havaittiin joessa viime keskiviikkona, ja tähän mennessä se on uinut 130 kilometriä Englannin kanaalista sisämaahan päin.

Asiantuntijan mukaan eläin on pahasti aliravittu ja sillä saattaa olla sisäisiä vaivoja.

Maitovalaat liikkuvat yleensä pohjoisen kylmillä vesillä, ja vaikka ne siirtyvätkin syksyisin etelämmäksi ruuanhakuun, niitä tavataan harvoin näin etelässä.