Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Autoilija törmäsi karhuun yöllä Kiteellä, karhu löytyi myöhemmin kuolleena

Kiteellä Pohjois-Karjalassa sattui myöhään eilisiltana karhukolari, jossa kuoli täysikasvuinen naaraskarhu, Itä-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen puolta yötä Puhoksentiellä. Henkilöauto oli ajamassa Kiteen suuntaan, kun karhu oli tullut tielle ja osunut auton keulaan sekä edelleen tuulilasiin. Törmäyksen jälkeen karhu oli poistunut metsään, josta se löytyi kuolleena ojasta läheltä onnettomuuspaikkaa.

Auto vaurioitui onnettomuudessa pahoin, mutta kukaan kyydissä olleista kolmesta henkilöstä ei poliisin mukaan loukkaantunut.

Rikosylikonstaapeli Kimmo Kinnunen Itä-Suomen poliisista kertoo STT:lle, että parhaillaan selvitetään, onko naaraskarhulla ollut mahdollisesti pentuja.

– Asiaa pyritään selvittelemään, kunhan karhua päästään vähän lähemmin tutkimaan. Toistaiseksi pennuista ei ole ollut havaintoja, Kinnunen sanoo.

Hänen mukaansa karhukolarit eivät ole Itä-Suomessa tavattomia.

– Kyllähän näitä meidän alueellamme aina silloin tällöin sattuu. Karhukanta on täällä aika vahva, Kinnunen kertoo.

– Sanotaan, että ei tämä ole mitenkään yllättävää, mutta ei nyt ihan jokapäiväistäkään.