Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Stockmann paransi tulostaan vuoden takaisesta – Lindex vahvassa vedossa

Tavarataloyhtiö Stockmannin toisen vuosineljänneksen oikaistu liiketulos nousi selkeästi vuoden takaisesta. Huhti-kesäkuun oikaistu liiketulos oli 35,4 miljoonaa euroa, kun vastaava tulos vuotta aiemmin oli 26,8 miljoonaa.

Toimitusjohtaja Jari Latvasen mukaan sekä Stockmann-divisioonan että konserniin kuuluvan vaateketju Lindexin myynti kasvoi.

Kuitenkin koronapandemiaa edeltävään aikaan verrattuna tavaroiden myynti laski Stockmann-divisioonassa, mutta nousi Lindex-divisioonassa. Vuoden 2019 koronaa edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna myynti laski toisella neljänneksellä 4,7 prosenttia Stockmannissa ja nousi 22,6 prosenttia Lindexissä. Stockmann-konsernin mukaan lasku selittyy osittain sillä, että myyntitilaa on vähemmän kuin vuonna 2019.

Lindexin myynti ja kannattavuus kasvoivat merkittävästi vuosineljänneksellä kivijalkamyymälöiden hyvän tuloksen ansiosta.

Helsingin tavaratalo myytiin

Toiselle neljännekselle osui Helsingin keskustan tavaratalokiinteistön myynti huhtikuussa. Myynnillä ja takaisinvuokrauksella oli positiivinen vaikutus liiketulokseen.

Stockmann odottaa konsernin liikevaihdon kasvavan ja oikaistun liiketuloksen paranevan edelliseen vuoteen verrattuna. Tulosennuste perustuu oletukseen, että kulutuksessa ei tapahdu suuria muutoksia loppuvuoden aikana.

Stockmann kertoo, että sen yrityssaneerausprosessi etenee suunnitelman mukaisesti. Stockmannin kaikki tavaratalokiinteistöt on myyty, ja vakuudellinen saneerausvelka ja riidaton vakuudeton saneerausvelka on maksettu.