Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Guardian: Yhdysvaltalainen kryptovaluuttasijoittaja ja ex-sotilas jäänyt venäläisten vangiksi Ukrainassa

Yhdysvaltalainen Suedi Murekezi on jäänyt Venäjä-mielisten separatistijoukkojen vangiksi Ukrainassa, uutisoi The Guardian. Murekezin vangitsemisesta ovat kertoneet hänen ystävänsä ja perheensä sekä yhdysvaltalaisten pelastamiseen erikoistunut vapaaehtoisryhmä.

Murekezi pidätettiin kesäkuussa Venäjän miehittämässä Hersonissa, jossa hän oli asunut yli kaksi vuotta.

– Olemme kaikki erittäin huolissamme hänen hyvinvoinnistaan, Suedin veli Sele Murekezi sanoo Guardianille.

Suedi oli kertonut veljelleen puhelimitse olevansa vangittuna Donetskissa, jossa hänen mukaansa pidetään kahta muuta venäläisten vangitsemaa yhdysvaltalaista Alexander Druekea ja Andy Tai Ncog Huynhia.

Murekezi ei lähipiirinsä mukaan osallistunut taisteluihin Ukrainassa. Hän muutti maahan neljä vuotta sitten.

Murekezi kertoi veljelleen puhelimessa, että häntä syytetään perusteettomasti Ukraina-mielisiin mielenosoituksiin osallistumisesta. Sele Murekezi ja Suedin kaksi läheistä ystävää kiistävät syytöksen.

– Häntä käytetään pelinappulana (Venäjän) omaa propagandaa varten, Sele Murekezi sanoo.

Murekezi on syntynyt Rwandassa, mutta hänen perheensä pakeni maasta vuonna 1994 alkanutta kansanmurhaa Yhdysvaltoihin. Murekezi palveli kahdeksan vuotta Yhdysvaltain ilmavoimissa. Hän jätti ilmavoimat vuonna 2017 ja ryhtyi sijoittamaan osakkeisiin ja kryptovaluuttoihin.

Kiinnostus kryptovaluuttoihin vei hänet Ukrainaan, sillä maa oli noussut ennen sotaa kryptovaluuttayrittäjien suosituksi kohteeksi sen vapaamielisten säännösten ansiosta.

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja kertoo Guardianille ministeriön olevan tietoinen Murekezin pidätyksestä kertovista raporteista, mutta kieltäytyi kommentoimasta enempää vedoten "yksityisyyden huomioimiseen". Murekezin perhe kertoi olevansa päivittäin yhteydessä ulkoministeriöön hänen tilanteestaan.