Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Yle: Venäjä on siirtänyt merkittävän määrän joukkoja ja kalustoa pois Suomen rajan lähistöltä – mitä luultavimmin Ukrainaan

Venäjä on siirtänyt suuren määrän maavoimiensa kalustoa Suomen rajan lähellä sijaitsevasta Alakurtin sotilastukikohdasta. Asia ilmenee Ylen hankkimista satelliittikuvista.

Tukikohdasta on siirretty toukokuun puolivälin jälkeen yli sata ajoneuvoa tai kalustoyksikköä, joiden joukossa on kymmeniä kuljetuspanssarivaunuja. Siirrettyjen ajoneuvojen määrä vastaa pataljoonan taisteluosaston kalustoa.

Tukikohdasta on siis lähtenyt samalla ainakin kolmannes tai jopa lähes puolet sen noin 2 000 sotilaasta.

– On hyvin todennäköistä, että ne on lähetetty junalla Ukrainaan, sotilasasiantuntija Marko Eklund (majuri evp.) sanoo Ylelle. Eklund on seurannut Venäjän asevoimia yli 20 vuoden ajan.

Eklundin mukaan Alakurtin joukkojen ja kaluston vetäminen mukaan Ukrainassa käytävään hyökkäyssotaan kielii siitä, että Venäjä haalii uusia joukkoja rintamalle. Venäjä ei ole kuitenkaan kertonut julkisesti joukkojen siirtämisestä.

Alakurtin tukikohta on Suomen kannalta merkittävin Venäjän yksikkö napapiirin pohjoispuolella, koska se on hyvin lähellä Suomen rajaa. Sinne sijoitetut joukot ovat erikoistuneet taisteluun arktisissa olosuhteissa.

Ylen keväällä ennen toukokuun puoliväliä hankkimissa kuvissa ei ilmennyt, että Alakurtista olisi silloin lähetetty merkittävää määrää sotilaita Ukrainaan.

Satelliittikuviin tutustuneen Eklundin mukaan on periaatteessa mahdollista mutta epätodennäköistä, että Alakurtin kalustoa olisi lähetetty sotaharjoituksiin. Alakurtin varuskunnan oman harjoitusalueen säilytysalueilta kalustoa ei ole satelliitikuvien perusteella siirretty kalustoa.

Harjoittelu toukokuussa ei sopisi Venäjän asevoimien tavanomaiseen vuosirytmiin. Uusi koulutuskausi alkaa puolivuosittain aina kesäkuun ja joulukuun alussa, eli kevääseen jatkunut koulutuskausi on päättynyt.

– Päätösharjoitukset ja joukkojen arvioinnit tehdään huhtikuussa. Toukokuu on koulutuskausien välinen huolto- ja valmistautumiskuukausi.