Grillissä paistuu tänä juhannuksena kalliimpi makkara kuin viime kesänä – tilastot paljastavat, miten suomalaisille kesällä maistuvat ruoat ovat kallistuneet

Ruoan hinnan kallistuminen näkyy juhannuksen perinteisten suosikkituotteiden hinnoissa.

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi toukokuussa, että elintarvikkeiden hinnat nousevat tänä vuonna noin 10 prosenttia viime vuoteen verrattuna, ja keskimääräisen kotitalouden ruokalasku voi nousta 500 eurolla. Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan seurannut energian ja lannoitteiden kallistuminen voi asettaa Luken mukaan painetta nostaa hintoja entisestään.

Ukraina ja Venäjä ovat lisäksi isoja viljan ja öljykasvien tuottajia. Viljan ja öljykasvien tuottajahinnat ovatkin Luken mukaan nousseet merkittävästi niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

STT katsoi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä, miten paljon suomalaisille tuttujen tuotteiden hinnat ovat muuttuneet 12 kuukauden aikana. Käytettävissä olivat tuoreimmat eli toukokuun 2022 tiedot.

Kalan hinnannousu saa makkarat näyttämään edullisilta

Lihatuotteissa hintojen nousupaine on Luken mukaan tänä vuonna kovin, mikä vaikuttaa myös siihen, että grillimakkarapakettikin on tänä juhannuksena aiempia kesiä hintavampi.

Kuluttajahintaindeksin perusteella lihan hinta kallistui toukokuussa vuoden takaisesta noin 12 prosenttia. Ruokamakkaroissa hinnannousu on ollut vajaat 11 prosenttia. Naudanliha kallistui samassa ajassa yli 16 prosenttia, siipikarjan puolestaan vajaat 12.

Tuoreen kalan hinnannousu jättää kuitenkin lihat taakseen: sen hinta kallistui liki 49 prosentilla eli lähes puolella 12 kuukauden aikana.

Juhannuksenakin naposteltavien herkkujen, kuten perunalastujen, hinta kallistui 4,7 prosenttia. Makeisten, suklaan ja jäätelön hinnannousu oli 3,9–5,3 prosenttia.

Hinnat ovat nousseet myös kasviksissa kuluvan vuoden aikana, mutta hinnannousu on jäänyt lihaa pienemmäksi. Kotimaista tarjontaa ylläpitää Luken mukaan pääasiassa varastovihannekset, sillä Suomen kasvukausi on lyhyt.

Kasvihuoneista satoa saa vuoden ympäri, mutta Luken mukaan sähkön hinnan nousu koettelee kasvihuoneyritysten kannattavuutta, sillä energiakustannusten osuus on noin neljäsosa tuotantokustannuksista.

Kahvi kallistui moninkertaisesti alkoholiin verrattuna

Suomalaisille maistuvien juomien hinnannousuissa on voimakkaita eroja. Siinä, missä osan hintalappu on vuodessa kallistunut liki puoleen aiemmasta, ei toisissa ole juurikaan eroa.

Suosikkituotteista kovin hinnannousu on kahvissa, joka kallistui 46 prosentilla toukokuun 2022 ja toukokuun 2021 välillä. Vertailun vuoksi samassa ajassa teen hinta nousi noin 5,5 prosenttia.

Virvoitusjuomissa nousu oli toukokuussa noin 3 prosenttia, kivennäisvesissä sen sijaan yli 8,5.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että alkoholijuomien hinnannousu on ollut maltillisempaa kuin alkoholittomien tuotteiden. Oluen hinnannousu oli 1,25 prosenttia vuodessa, lonkeroiden puolestaan 1,34 prosenttia. Väkevät alkoholijuomat kallistuivat 0,6 prosenttia, mikä on huomattavasti yleistä inflaatiota hitaampaa.

Toukokuussa inflaatio oli Suomessa Tilastokeskuksen mukaan 7 prosenttia.

Autoilevan juhannusmatkan hinta pompsahti

Kuluttajatuotteiden inflaation taustalla on Tilastokeskuksen mukaan pitkälti se, että energian, kuten öljyn ja sähkön, hinnat ovat kallistuneet. Tämä on nostanut tuotantokustannuksia, mikä heijastuu tuotteiden hintoihin. Öljyn kallistuminen on alkuvuonna näkynyt kuluttajille myös bensa-asemilla.

Vielä viime kesäkuussa saattoi ajaa mökiltä juhannusviikonloppuna kotiin niin, että bensalitran keskihinta oli 1,64 euroa. Vastaavan tilaston mukaan bensalitra oli toukokuussa keskimäärin 2,3 euroa, ja hinnat ovat jo nousseet toukokuusta.

Polttoaine.net-sivuston hintatietojen mukaan juhannusaattona bensaa tankkasi halvimmillaan 2,43 eurolla litra.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut