Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

”Toimenpiteet valmistelussa” – Putinin tiedottaja Peskov jatkaa uhitteluaan

Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov on ottanut kantaa Venäjän vastatoimiin Liettuan asettamille EU-pakotteille. Samalla hän toistaa Venäjän jo aiemmin ilmaisemaa kantaa:

– Pakotteiden Kaliningradin vastaisten pakotteiden soveltaminen on ristiriidassa ”perusasiakirjojen” kanssa.

– Olemme vakuuttuneita, että näitä laittomia pakotteita ei missään nimessä pidä soveltaa tässä tilanteessa.

Liettua on toimeenpannut EU:n pakotteita Venäjää kohtaan. Ne estävät monien tavaroiden kulun Liettuan kautta Kaliningradiin ja Kaliningradista. Pakotteet johtuvat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Peskov kertoo, että Liettualle on tulossa asian tiimoilta seurauksia:

– Toimenpiteitä valmistellaan parhaillaan.

Kremlin tiedottaja antoi kuitenkin ymmärtää, että vielä ei ole aivan varmaa, mihin toimiin Venäjä ryhtyy. Peskov sanoo, että tarkemmista toimista kerrotaan myöhemmin:

– Kun olemme punninneet kaiken huolellisesti.

Peskovin kannoista kirjoittaa venäläinen talouslehti RBK.

”Vilna hyväntahtoinen, kauttakulkusopimus voimassa, vain pakotetuotteet estetty”, Liettuan pääministeri kiistää Kaliningradin saarron

EU:n suurlähettiläs Venäjän ulkoministeriön puhuttelussa: ”Liettuan Kaliningradin kauttakulun rajoittaminen ratkaistava diplomaattisesti”

Pieni Liettua uhmaa Kiinaa ja Venäjää – "Autoritaariset valtiot ovat riski kaikkialla maailmassa", sanoo Liettuan ulkoministeri, joka uskoo rohkean ulkopolitiikan maksavan takaisin