Presidentin kanslia: Keskustelut Suomen, Ruotsin ja Turkin välillä jatkuvat maanantaina

Virkamiestason keskustelut Suomen, Ruotsin ja Turkin välillä jatkuvat maanantaina, kertoo tasavallan presidentin kanslia Twitterissä.

Keskustelut käydään Brysselissä sotilasliitto Naton sihteeristön isännöiminä, kanslia kertoo.

Ruotsalaismediat uutisoivat jo perjantaina, että Suomen, Ruotsin ja Turkin edustajat keskustelevat maanantaina Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kutsusta. Asiasta kertoi Naton edustaja uutistoimisto TT:lle ja Ruotsin yleisradioyhtiölle SVT:lle.

Turkki syyttää Suomea ja Ruotsia PKK-kurdijärjestön jäsenten kätkemisestä

Turkki on toistuvasti ilmaissut vastustavansa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Naton edustajan mukaan neuvotteluissa käsitellään Turkissa heränneitä turvallisuushuolia, jotta Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemusasiassa edettäisiin.

Turkki on syyttänyt Ruotsia ja Suomea muun muassa PKK-kurdijärjestön epäiltyjen jäsenten kätkemisestä. EU määrittelee PKK:n terroristijärjestöksi.

Turkki on asettanut sarjan vaatimuksia Ruotsin ja Suomen Nato-hakemusten hyväksymisen ehdoksi. Turkki on myös uhannut olevansa valmis lykkäämään Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksiä jopa vuodella, jos se ei saa varmuutta siitä, että Pohjoismaat ovat valmiita keskustelemaan kurdiryhmien tukemisesta.

Pääministeri Marin Ylellä: Turkin esittämät huolet ovat aiheettomia

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi asiaa sunnuntaina Ylen Pääministerin haastattelutunnilla. Marinin mukaan Turkki oli aikaisemmin keväällä jo ilmoittanut, että se tukisi Suomen jäsenyyttä, mutta muutti mieltään, kun Suomi oli ilmaissut halukkuutensa liittyä sotilasliittoon.

– Olisi todella tärkeää, että neuvotteluratkaisu saataisiin aikaiseksi, että pääsisimme eteenpäin koko prosessissa. Sinänsä tämä koko tilanne on hyvin harmillinen, koska ennen kuin Suomi ilmaisi halukkuutensa Nato-jäseneksi, niin Turkki ilmoitti, että se ei tuota ongelmia tässä prosessissa, pääministeri sanoi.

Marinin mukaan Turkin esittämät huolet ovat aiheettomia.

– Itse näen, että monet Turkin esittämät huolet ovat sillä tavalla aiheettomia, me emme esimerkiksi suosi terrorismia ja mitä Turkki on esittänyt. Olemme jo aikoja sitten katsoneet, että PKK on terroristijärjestö.

Pääministeri katsoo, ettei Suomella pitäisi olla mitään estettä Nato-jäseneksi pääsylle.

– Me täytämme kaikki Naton kriteerit, me olemme hyvin Nato-yhteensopivia.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut