Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Poliisi ei ehtisi valvoa, eduskunnassa lakihanke jämähti lisäselvityksen tarpeeseen – ministeri Harakka kuitenkin puolustaa esitystä, joka mahdollistaisi rajoitetun ajo-oikeuden 17-vuotiaille huoltajan suostumuksella

Kaikille 17-vuotiaille ajokortin mahdollistava uudistus on jämähtänyt eduskuntaan, sillä esityksessä on vielä paljon selvitettävää ja mahdollisia ristiriitaisuuksia. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) sanoo, että valiokunnan mietinnön valmistuminen venyy syksyyn.

– Meillä on siinä sen verran ollut ongelmia, että se ei tänä keväänä ehdi valmistumaan, Kymäläinen sanoo.

Hallituksen esityksen mukaan jokainen 17-vuotias voisi saada B-luokan ajokortin vanhempiensa suostumuksella. B-luokan ajokortti oikeuttaa ajamaan henkilöautoa. Nykyään 17-vuotiaat voivat saada henkilöautokortin poikkeusluvalla.

Esityksen mukaan 17-vuotiaiden henkilöautokortti ei olisi voimassa yöllä kello 00–05 aikana. Lisäksi 17-vuotias saisi kuljettaa vain yhtä matkustajaa kerrallaan.

Lisäselvityksiä pyydetty

Liikenne- ja viestintävaliokunta haluaa uudistuksen vaikutuksista lisätietoa. Se on pyytänyt liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta lisää selvityksiä uudistuksen vaikutuksesta muun muassa liikenneturvallisuuteen.

Kymäläinen sanoo, että lakiuudistuksen on tarkoitus parantaa liikenneturvallisuutta, mutta se, että jatkossa kaikki 17-vuotiaat voisivat saada ajokortin, voi olla tavoitteen kanssa ristiriidassa.

Tällä hetkellä 17-vuotiaat voivat saada ajokortin poikkeusluvalla muun muassa urheiluharrastuksen tai opiskelun perusteella. Lähes kaikki poikkeuslupaa hakeneet ovat luvan saaneet, ja poikkeuslupahakemukset ovat kuormittaneet Traficomia.

– On ajateltu, että tällä lainsäädännöllä voitaisiin keventää Trafin työmäärää, mutta sitten toisaalta tämä saattaa lisätä viranomaisten työmäärää, kun tarvitaan poliiseja valvomaan tätä. Kun tiedetään poliisin resurssit, ei tämä ihan helppo harjoitus ole, Kymäläinen sanoo.

Valvonta ei olisi poliisin prioriteeteissa kovin korkealla

Poliisihallituksessa uudistukseen suhtaudutaan kriittisesti. Erityisen huolissaan Poliisihallitus on siitä, miten poliisilla riittää aikaa valvoa sitä, noudattavatko 17-vuotiaat rajoituksia. Etenkin viikonloppuisin poliisilla on paljon muutakin tekemistä.

– Joudumme priorisoimaan kiireelliset henkeen ja terveyteen kohdistuvat työtehtävät, esimerkiksi pahoinpitelyt ja rattijuopot, ensin. Jos jää aikaa, valvomme tietenkin tätäkin asiaa. Tämäntyyppinen valvonta ei kuitenkaan ole prioriteeteissa kauhean korkealla. On paljon muutakin tehtävää, eikä poliisille ole tulossa lisää resursseja, sanoo poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) sanoo, että poliisin valvontaa helpotetaan sillä, että 17-vuotiaiden olisi merkittävä auto alaikäisen kuljettajan tunnuksella.

– Kun tällainen kulkuneuvo tulee yöaikaan vastaan, on ilmiselvää, että kuljettaja rikkoo lakia, Harakka sanoo.

Mutta eikö tämä tunnus ole helppo jättää pois?

– Lakia ei tietenkään voi kirjoittaa sillä tavalla, että kaikki sitä noudattaisivat. Tietysti on pidettävä huoli, että seuraamukset ovat riittävän vakavia, Harakka sanoo.

Jos 17-vuotias ei pitäisi tunnusta, seuraisi siitä 40 euron liikennevirhemaksu.

– 17-vuotiaalle se on isompi raha kuin monelle muulle, Harakka sanoo.

Yö- tai matkustajarajoituksen rikkominen rinnastuisi ajo-oikeudetta ajamiseen, josta poliisi voi määrätä kuljettajalle ajokiellon. Katajiston mukaan ajokielto on yleensä pelotteena tehokas.

– Ajokielto tehoaa kaikkein parhaiten nuoriin. Tavallinen 17-vuotias kaihtaa ajokieltoa, hän sanoo.

Auto suojaa kuljettajaa paremmin kuin mopo

Poliisihallituksen huolena on, että uudistus saattaa heikentää liikenteen kokonaisturvallisuutta, kun poliisi ei pysty tekemään valvontaa tehokkaasti ja yhä useampi 17-vuotias saattaa hankkia ajokortin. Katajisto kuitenkin huomauttaa, että yksi puoli keskustelussa helposti unohtuu.

– Kun 15-vuotiaat ajavat mopoa, kevyt moottoripyörää tai mopoautoa, suojaa on hirveän huonosti ympärillä. Jos 17-vuotias ajaa autoa, auto suojaa kuljettajaa. Siinä mielessä se saattaa lisätä turvallisuutta, mutta jos yhä useampi 17-vuotias ajaa autoa, se kyllä nähdään riskinä, Katajisto sanoo.

Harakan näkemyksen mukaan uudistus parantaisi liikenneturvallisuutta.

– Ne kohtalokkaat onnettomuudet tapahtuvat öisin tai silloin, kun on paljon ihmisiä kyydissä, hän sanoo.

Traficom on tilastoinut onnettomuudet, joissa kuljettajana oli 17-vuotias. Tilaston mukaan 23 prosenttia nuorten kuljettajien henkilövahinko-onnettomuuksista vuosina 2019–2021 tapahtui kello 00–05 yöllä.

26 prosentissa onnettomuuksista 17-vuotiaalla kuljettajalla oli kyydissään enemmän kuin yksi matkustaja, ja kello 00–05 tapahtuneista onnettomuuksista melkein puolessa matkustajia oli kaksi tai enemmän.

17-vuotiaiden henkilöautonkuljettajien onnettomuuksissa kuoli 17 ihmistä vuosina 2019–2021.

Harakan mukaan turvallisuutta lisää myös se, että ajokoulutukseen on tulossa pakollista riskien tunnistuskoulutusta ja liukkaan kelin ajorataharjoittelua. Käytännössä teoriaopetusta olisi tulossa lisää kaksi tuntia, ja pääsääntöisesti liukkaan kelin harjoittelu olisi tehtävä radalla - ei simulaattorissa.

Lisäksi ajokiellon saamisen jälkeen jokainen joutuisi suorittamaan pakollisen ajokieltokoulutuksen.

Nuorten liikenneonnettomuudet vähentyneet, mutta syynä saattaa olla korona

Traficomin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki sanoo, että jos lakimuutos menee sellaisenaan läpi, vaikutukset riippuvat pitkälti siitä, kuinka moni 17-vuotias kortin hankkii.

– Tiivistettynä arvio on suunnilleen sellainen, että jos 17-vuotiaita siirtyy auton rattiin vain vähän nykyistä enemmän ja jos yöajan ajokieltoa noudatetaan hyvin, 17-vuotiaiden liikenneonnettomuudet vähenevät hiukan nykyisestä tai eivät ainakaan lisäänny. Mutta jos 17-vuotiaita kuskeja tulee liikenteeseen paljon nykyistä enemmän, 17-vuotiaiden liikenneonnettomuudet lisääntyvät, hän sanoo.

Kymäläinen ymmärtää, että lainsäädännöllä haetaan nuorille mahdollisuutta itsenäiseen liikkumiseen, mutta hän pohtii, onko nyt esitys toimivin ratkaisu siihen.

Valiokunta haluaa Kymäläisen mukaan saada lisäselvitystä siitä, kuinka paljon nykyistä enemmän 17-vuotiaat hankkisivat ajokortteja. Valiokunta haluaa tietää muun muassa sen, onko poikkeuslupia myönnetty nimenomaan pitkien etäisyyksien alueille ja vähemmän kaupunkeihin.

– Onko odotettavissa, että 17-vuotiaat kaupunkilaiset hankkivat enemmän ajokortteja kuin tähän mennessä, Kymäläinen pohtii.

Valiokunta haluaa lisäksi perehtyä ennen mietintöä vuoden 2018 ajokorttiuudistuksen selvitykseen. Traficomin Rajamäen mukaan Traficom on teettämässä Teknologian tutkimuskeskuksella VTT:llä tutkimusta sen liikenneturvallisuusvaikutuksesta, perustuen etupäässä onnettomuustilastojen analysointiin.

– Se julkaistaan todennäköisesti loppukesällä tai alkusyksystä, Rajamäki sanoo.

Hänen mukaansa onnettomuustilastoja katsomalla näyttää, että nuorten liikenneonnettomuudet ovat vuoden 2018 jälkeen vähentyneet, mutta on vaikea sanoa, onko syynä lakiuudistus vai koronasta johtuvat muutokset liikkumisessa.

17-vuotiailla on ensimmäisenä ajokorttivuotena ollut enemmän ajokieltoja kuin 18–19-vuotiailla. Taustalla ei tosin välttämättä ole se, että 17-vuotiaat olisivat 18 vuotta täyttäneitä holtittomampia.

– 17-vuotiaana henkilöautokortin hankkineet ajavat paljon enemmän kilometrejä kuin uudet kuljettajat keskimäärin, Rajamäki sanoo.

----

Korjattu jutun otsikkoa 14.06: Aiemmasta otsikosta saattoi saada virheellisen käsityksen, että kaikki 17-vuotiaat voisivat saada ajokortin, todellisuudessa siihen tarvitaan kuitenkin huoltajan lupa.