Sammolta miljardipalautukset omistajille Nordean osakkeiden myynnistä

Vakuutusyhtiö Sampo kertoo palauttavansa omistajille Nordean osakkeiden myynnistä kertynyttä pääomaa. Palautus tapahtuu miljardin euron suuruisella omien osakkeiden osto-ohjelmalla.

Lisäksi yhtiö suunnittelee toista pääoman palautusta ensi vuonna joko omien osakkeiden osto-ohjelmalla tai lisäosingolla.

Sampo luopui Nordea-omistuksestaan myytyään huhtikuussa kaikki omistuksessaan olleet yhtiön osakkeet 1,8 miljardilla eurolla.

Sammon mukaan osakemyynnin seurauksena konsernille jäi merkittävästi enemmän ylimääräistä pääomaa kuin sen vakavaraisuustavoite ja velkaisuusasteelle asetettu yläraja edellyttävät.

Omien osakkeiden ostolla yhtiö pienentää osakkeidensa lukumäärää ja sitä kautta lisää yksittäisen osakkeen suhteellista omistusosuutta yhtiöstä. Omien osakkeiden osto on siten vaihtoehtoinen tapa osingoille palauttaa pääomia omistajille.

Mainos: Lahden kaupunki

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut