Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi aselakipaketin – eteneminen senaatissa epätodennäköistä

Yhdysvalloissa kongressin edustajainhuone on hyväksynyt demokraattiäänten enemmistöllä laajan aseiden käytön valvontaan tähtäävän lakipaketin. Asevalvontalainsäädännön uudistuksista läpi meni odotetusti muun muassa puoliautomaattikiväärien ostoikärajan nostaminen 21 vuoteen.

Äänestys käytiin alkuyöstä Suomen aikaa.

Edustajainhuoneen äänestystuloksilla ei kuitenkaan ole juuri konkreettista merkitystä, sillä valtaosa republikaaneista vastustaa uusia, tiukempia aserajoituksia. Lain läpiviemiseksi tulisi sille saada seuraavaksi senaatissa määräenemmistön tuki. Neuvottelut ehdotuksista, joita myös republikaanisenaattorit voisivat tukea, jatkuvat.

Ennen äänestystä edustajainhuoneen jäsenille puhui muun muassa Texasin Uvalden koulusurmasta elossa selvinnyt 11-vuotias Miah Cerrillo. Cerrillo kertoi selvinneensä ampumisesta tahraamalla itsensä parhaan ystävänsä verellä ja esittämällä kuollutta.

– Hän ampui ystävääni, joka oli vieressäni ja luulin, että hän tulisi takaisin huoneeseen, joten otin verta ja laitoin sitä itseni päälle, Cerrillo kertoi videon välityksellä edustajainhuoneen komitealle.

Kongressissa kuultiin myös muun muassa Cerrillon isää sekä Uvalden kaupungin lastenlääkäriä.

– Näen hänet yhä, kävelemässä meitä kohti. Jätin tyttäreni siihen kouluun ja se päätös tulee painamaan minua loppuelämäni, sanoi puolestaan tyttärensä menettänyt Kimberly Rubio Zoom-videoyhteyden välityksellä.

18-vuotias ampuja surmasi toukokuun lopulla Uvalden kaupungissa Texasissa 19 oppilasta ja kaksi opettajaa.