Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Venäjällä ei enää pääse Netflixiin – yhtiö ilmoitti lähdöstä jo maaliskuussa mutta odotti laskutuskauden loppuun

Suoratoistopalvelu Netflixin asiakkaat Venäjällä eivät enää voi käyttää palvelua. Netflix ilmoitti jo maaliskuussa vetäytyvänsä Venäjän markkinoilta, ja perjantaista alkaen sivusto ja sovellus eivät ole enää olleet käytettävissä Venäjällä.

Yhdysvaltalaisyhtiön edustaja vahvisti asian uutistoimisto AFP:lle maanantaina. Hän sanoi yhtiön odottaneen nykyisen laskutuskauden loppuun ennen kuin asiakkaiden pääsy palveluun estettiin.

Netflix on maailman johtava suoratoistopalvelu, ja viime vuoden lopulla sillä oli lähes 222 miljoonaa tilaajaa. Venäjällä sen rooli ei kuitenkaan ole ollut merkittävä.

Huhtikuussa yhtiö kertoi sijoittajilleen menettäneensä 700 000 maksavaa tilaajaa Venäjältä vetäytymisen vuoksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta vuosikymmeneen, kun maailmanlaajuinen tilaajamäärä laski.