Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Expressen: Turkin asevientikiellon purkamiselle näytetään vihreää valoa Ruotsissa

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Ruotsi on luopumassa aseviennin kiellostaan Turkkiin, mikä on yksi Turkin edellytyksistä Ruotsin hyväksymiselle Natoon.

Sotilaallisen kaluston myynnistä vastaavan ISP-viraston mukaan ruotsalaisyrityksille voidaan antaa lupa aloittaa jälleen aseiden myynti Turkkiin. ISP:n mukaan asiaa kuitenkin tarkastellaan vielä.

– Keskustelu Ruotsin Nato-jäsenyydestä on yksi niistä seikoista, jotka voivat vaikuttaa (aseviennin) arviointiin, ISP:n johtaja Karl Evertsson kertoi Expressenille.

Ruotsi ja Suomi asettivat asevientikiellon Turkin Syyriaan tekemän hyökkäyksen takia osana EU-rintamaa vuonna 2019.

Turkin hallintoa lähellä olevan Sabah-lehden taannoin julkistaman listan mukaan Turkki on vaatinut Suomelta ja Ruotsilta asevientikiellosta luopumisen lisäksi muun muassa kurdipuolue PKK:n ja muiden kurdijärjestöjen palautettaviksi vaadittujen edustajien palauttamista Turkkiin nopeasti.