Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuliko kotiseudun uutiset luettua viime viikolla? Testaa tietosi uutisvisassa

Latviankin hallitukselta tuki Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle

Latvian hallitus on antanut tukensa Suomen ja Ruotsin liittymiselle sotilasliitto Natoon, kertoi maan ulkoministeri Edgars Rinkevics Twitterissä tiistaina.

Ulkoministeri kertoi toivovansa, että maat otetaan pian vastaan liittoon. Hän viittasi Suomeen ja Ruotsiin tviitissään ystävinä.

Viro kertoi jo Suomen Nato-hakemuksen jättämistä seuraavana päivänä, että maan hallitus on tehnyt päätöksen Suomen ja Ruotsin jäsenhakemusten hyväksymisestä.

Useat maat ovat ilmaisseet tukeaan Suomen ja Ruotsin Nato-aikeille. Esimerkiksi Yhdysvallat, Britannia sekä Saksa, Ranska ja Puola ovat toimineet näin, samoin kuin muut pohjoismaat.

Suomi ja Ruotsi toimittivat Nato-jäsenhakemukset pääsihteeri Jens Stoltenbergille viime keskiviikkona. Kaikkien Naton 30 jäsenmaan on hyväksyttävä hakemus.