MTV: Kuusamon Suurpetokeskuksessa arveluttavaa eläintenpitoa – toimitusjohtaja Sulo Karjalainen kiistää väitteet laiminlyönneistä

Kuusamon Suurpetokeskuksessa on laiminlyöty eläinten huolenpitoa, kertoo MTV.

MTV:n uutisen mukaan Suurpetokeskuksessa on useasti laiminlyöty eläinsuojelulain velvoitteita ja keskuksen eläimistä on tehty eläinsuojeluilmoituksia.

Keskuksen toimintaa valvova Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirasto (avi) sekä Kuusamon kunnan valvontaeläinlääkäri ovat vuosien saatossa puuttuneet epäkohtiin useaan otteeseen, uutisessa kerrotaan.

Suurpetokeskuksen toimitusjohtaja Sulo Karjalainen kiistää uutisessa esitetyt väitteet laiminlyönneistä.

– Höpöjuttuja. Juttuun on kirjoitettu aikamoisia satuja, Karjalainen kommentoi STT:lle.

Pentuja lopetettu "ylimääräisinä"

Uutisen mukaan eläintarhassa on esimerkiksi lopetettu ilveksiä, koska niille ei ole ollut tarhassa tilaa. Karjalainen sanoo, että ilvespennut lopetettiin, koska "niitä oli ylimääräisenä".

– Meillä on lupien mukaan tietyt määrät, mitä eläimiä saa olla. Niitä pitää noudattaa.

Karjalaisen mukaan ilveksiä on pidetty tarhassa pareittain ja ne ovat lisääntyneet, jos niin haluavat.

Lisäksi toisilleen sukua olevat karhut on MTV:n selvityksen mukaan laitettu lisääntymään keskenään. Karhujen sisarussuhteesta on maininnat myös jo vuonna 2014 julkaistussa Iltalehden uutisessa ja vuonna 2018 julkaistussa Apu-lehden artikkelissa.

Aitojen huonosta kunnosta huomautuksia

Myös aitausten kunto on kiinnittänyt viranomaisten huomion useasti tarkastuskäynneillä. Aitauksissa on ollut reikiä ja ne ovat olleet kaatumaisillaan, mikä on mahdollistanut eläinten karkaamisen.

Noin kuukausi sitten kaksi karhua karkasi tarhasta ja toinen karhuista hyökkäsi 81-vuotiaan Karjalaisen kimppuun. Karjalainen joutui sairaalaan tikattavaksi ja poliisi lopetti hyökänneen karhun todettuaan sen ihmiselle vaaralliseksi.

– Sitäkin (asiaa) suurenneltiin. Olisin itse vain laittanut karhun takaisin aitaukseen ja sillä selvä, Karjalainen kommentoi nyt.

Karjalaisen mukaan karhujen aitauksessa olleet reiät on paikattu kuukausi sitten tapahtuneen jälkeen.

– Kaikki aitaukset, mistä on tullut tarkastuksissa huomautuksia, on heti korjattu. Yhtäkään vierailijaa ei ole päästetty rikkinäisten aitausten lähelle.

Suurpetokeskus perustettiin 1990-luvun alkupuolella karhunpennuille, jotka olivat menettäneet emonsa ja olisivat muuten menehtyneet luonnossa. Karhujen lisäksi tarhassa on kettuja, ilveksiä sekä koirasusia.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut