Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtajan mielestä Kiinan valitsema koronaviruksen nollatoleranssilinja on kestämätön. Hän perusteli näkemystään muun muassa viruksen käyttäytymisellä.
Pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa, että Kiinassa siirtyminen toisenlaiseen strategiaan on hyvin tärkeää.
Kiina suivaantui Tedrosin kommenteista ja sensuroi hänen kommenttinsa kahdelta suurelta kiinalaiselta sosiaalisen median alustalta Weibosta ja Wechatista, kertoo uutiskanava CNN.
Tedrosin kommenteissa tuotiin julki harvinainen erimielisyys Kiinan toimintatapaa kohtaan.
Kiinassa on otettu käyttöön ankaria toimia koronaviruksen takia. Esimerkiksi 25 miljoonan asukkaan Shanghaissa asukkaat ovat olleet suljettuina koteihinsa useiden viikkojen ajan.
Turhautuminen rajoitustoimiin on saanut kaupungin asukkaat osallistumaan harvinaiseen rajoituksia vastustavaan protestiin. Kaupunkilaiset ovat kertoneet muun muassa ruoan puutteesta.
Puntarissa torjuntatoimet ja ihmisoikeuksien kunnioitus
WHO:n hätätilatoiminnan johtajan Michael Ryanin mukaan koronapandemian vastaisissa toimissa täytyy näkyä henkilökohtaisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioitus.
– Meidän täytyy tasapainoilla (koronaviruksen) torjuntatoimien ja niiden yhteisöön ja talouteen aiheuttamien vaikutusten välillä. Ja niiden hienosäätö ei aina ole helppoa, Ryan sanoi.
WHO:n tekninen johtaja Maria Van Kerkhove puolestaan sanoi, että maailmanlaajuisesti ei tällä hetkellä ole mahdollista estää kaikkia koronavirustartuntoja.
– Mutta meidän täytyy vähentää niitä, koska virus leviää niin voimakkaasti, hän sanoi.