Keskolla historiansa paras ensimmäisen vuosineljänneksen tulos

Kesko on tehnyt historiansa parhaan ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen, kertoo Keskon pääjohtaja Mikko Helander.

Helanderin mukaan kvartaalitulos on parantunut vertailukaudesta 12 kertaa peräkkäin.

Keskon vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi tammi-maaliskuussa 24 prosenttia 144 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 116 miljoonaa.

Myös liikevaihto ylitti viime vuoden tason ja oli 2,7 miljardia euroa. Keskon mukaan liikevaihto kasvoi vertailukelpoisesti 6,5 prosenttia.

Helanderin mukaan ennätyksellisen ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen takana oli rakentamisen ja talotekniikan kaupan hyvä kehitys kaikissa toimintamaissa. Helanderin mukaan yritysasiakaskaupan osuus toimialan myynnistä on lähes 80 prosenttia.

Osavuosikatsauksen mukaan K-ryhmän päivittäistavaramyynti laski 0,8 prosenttia. Ruoan verkkokaupan myynti laski 7,1 prosenttia.

Helanderin mukaan autokaupan kannattavuus parani, mutta uusien autojen pitkittyneet toimitusajat laskivat liikevaihtoa.

Tälle vuodelle valoisat näkymät

Kesko arvioi vertailukelpoisen liikevoiton olevan tänä vuonna haarukassa 730–840 miljoonaa euroa. Viime vuonna yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto oli 776 miljoonaa euroa.

Rakentamisen ja talotekniikan kaupan kysynnän arvioidaan jatkuvan aiemmin ennakoitua vahvempana myös tänä vuonna. Vahvan kysynnän lisäksi odotettua voimakkaamman hintojen nousun ennakoidaan parantavan tulosta.

Tulevaisuuden näkymien arviointia hankaloittaa kuitenkin esimerkiksi geopolitiikkaan ja yleisen taloustilanteen kehitykseen liittyvä epävarmuus.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut