Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Vapunviettäjille tiedossa koleaa säätä – vesi- ja lumisateet mahdollisia koko viikonlopun ajan

Vappua vietetään melko koleissa merkeissä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta. Vapun lähestyessä Suomeen ennustetaan lumi- ja vesisateita.

Tänään torstaina Suomen etelä- ja keskiosien yli kulkee hajanainen matalapaine. Meteorologin mukaan sadetta voi tulla lumena tai vetenä, vähän joka olomuodossa.

– Sadetta voi tulla pääkaupunkiseudullakin lumensekaisena, ehkä enimmäkseen vetenä tai märkänä lumena.

Vesisadekertymä voi olla noin 2–7 milliä. Jos sade tulee lumena, kertymä voi olla paikoin viisikin senttiä.

Päivän ylimmät lämpötilat asettuvat viiden asteen tienoille.

Vappua vietetään koleassa säässä

Perjantaina sade väistyy itään ja koko Suomessa on jo pääosin poutaa. Paikalliset lumikuurot ovat kuitenkin päivällä mahdollisia.

Ennusteen mukaan hajanaiset sade- ja lumikuurot jatkuvat myös vappuaattona. Erityisesti sateita liikkuu maan keskiosissa.

– Etelässä virtaa hieman lauhempaa ilmaa ja siellä voi tulla joitain kuuroja. Pohjoisessa liikkuu kylmää ilmamassaa, Valta kertoo.

Lämpöasteita kertyy eteläiseen Suomeen vappuaattona noin 6–9, kun taas Lapissa ollaan lähellä nollaa. Maan keskiosissa on reilu 5 astetta.

Vappupäivänä epävarmuus saderintamien liikkeistä lisääntyy, mutta kolea sää jatkuu.

– Todennäköisesti olisi pääosin poutaista tai yksittäisiä sadekuuroja. Lämpötilat ovat vajaata kymmentä, hieman kolean oloista, Valta sanoo.