Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Mökkikauppa on käynnistynyt viime vuotta jähmeämmin – rantamökkien myynti laski noin kolmanneksella

Kahtena edellisenä vuotena hyvin käynyt mökkikauppa on tänä vuonna lähtenyt liikkeelle rauhallisemmin. Maanmittauslaitoksen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa myytiin noin 250 omarantaista mökkiä. Se on noin kolmannes vähemmän kuin vuoden 2021 vastaavana aikana. Tällöin rantamökkejä myytiin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 400.

– Mökkikauppa on hiljentynyt viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Kauppa notkahti jonkin verran jo viime vuonna, rekisteripäällikkö Taisto Toppinen Maanmittauslaitokselta sanoo.

Mökkikauppoja on tehty kahtena edellisenä vuonna huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Koronavirus piristi tuntuvasti kesämökkien kauppaa. Kun vuonna 2019 ennen koronaa myytiin reilusti alle 3 000 mökkiä, vuonna 2020 rantamökkejä myytiin runsaat 4 000 ja viime vuonna lähes 3 800. Koronarajoitusten hiipumisen myötä lomamatkailu on elpynyt. Lähestyvä kesä näyttää, virkoaako kesämökkikauppa talvihorroksestaan.

Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) markkinaennusteen mukaan varsinkin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvien mökkien kysyntä kiihtyy kevään edetessä. Toimitusjohtaja Jussi Mannerberg arvioi, että poikkeuksellisen luminen talvi on keskeinen syy edellisiä vuosia vaimeammalle mökkikaupalle.

– Esimerkiksi saaristossa on ollut kelirikkoaika eikä sen takia saada veneitä vesille. Saarimökkejä ei siksi ole päästy esittelemään asiakkaille. Myös auraamattomat mökkitiet muodostavat monin paikoin fyysisen esteen, Jussi Mannerberg sanoo.

– Ostohaluja markkinoilla kyllä on ihan selkeästi. Mökkejä ei ole vielä voitu laittaa myyntiin. Kysymys on enemmän siitä, milloin tämän vuoden mökkikauppa lähtee liikkeelle.

"Mökeistä ei haluta luopua"

Suomen Kiinteistönvälittäjien tilaston mukaan tammi-maaliskuussa tehtiin kaikkiaan hieman yli 440 mökkikauppaa. Lukuun sisältyvät kaikki loma-asuntokaupat. Vuoden alussa mökkikauppoja tehdään tyypillisesti enemmän Pohjois-Suomessa, mutta Uudellamaallakin on myyty puolisensataa mökkiä maaliskuun loppuun mennessä.

Jussi Mannerbergin mukaan mökkimarkkinat olivat viime keväänä muutoinkin erilaiset kuin yleensä varhaisemman kevään ansiosta.

– Markkina oli myös aivan toisenlainen. Mitään talouspeikkoja ei ollut ilmassa ja koronan myötä ostettiin kaikki mitä oli myynnissä.

Ostajilla on SKVL:n ennusteen mukaan aiempaa kovemmat vaatimukset mökin laadulle.

– Kiinnostus hyväkuntoisiin rantapaikkoihin näkyy nyt aiempaa selkeämmin. Lisäksi haetaan ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa mökkiä, Mannerberg sanoo.

Korona ja Ukrainan sota voivat hänen mielestään näkyä myös siten, että mökeistä ei haluta luopua.

– Halutaan varmistaa, että on paikka minne mennä ja pääsee isoista keskuksista karkuun.

Perintömökkien arvostuksessa on tapahtunut isoja muutoksia. Vielä tämän vuosituhannen alkupuolella mökit siirtyivät perheen tai suvun sisällä uudelle omistajalle.

– Keskimäärin vain yksi kymmenestä perintömökistä meni myyntiin. Muutama vuosi sitten tämä kääntyi toisinpäin ja yhdeksän kymmenestä mökistä tuli myyntiin.

Nyt mökkien suosio on koronan vauhdittamana taas palannut.

– Niitä arvostetaan taas ja niille on syntynyt ihan uusi markkina. Toinen iso markkina on vuokramökit. Ihmiset ostavat mökkejä sijoituksena, josta saa vuokratuottoa ja jota voi myös käyttää itse.

Rakentamattomista tonteista on pulaa

Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan myös vapaa-ajan rakennusten tonttikauppa vilkastui korona-aikaan.

– Tontteja ei ole kovin paljon tarjolla. Parhaille paikoille on usein jo rakennettu varsinkin Etelä-Suomen rannoilla, Taisto Toppinen Maanmittauslaitokselta toteaa.

Toppisen mukaan mukavuuksilla varustetun ympärivuotisen vapaa-ajanasunnon hankkiminen vaatiikin yhä useammin vanhan mökin ostamista.

– Vanhan mökin kunnostaminen tai korvaaminen uudisrakennuksella onkin useimmiten ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto.

Mökkikauppojen hierominen on kiihtynyt tällä vuosikymmenellä. Vuonna 2020 myytiin runsaat 4 000 rantamökkiä, kun sitä edeltävänä vuonna tehtiin runsaat 2 800 mökkikauppaa. Luvuissa on mukana rantaan rajoittuvat lomakiinteistöt yleiskaava- ja ranta-asemakaava-alueella.

Sydäntalvelle osuneet mökkien omistajanvaihdokset olivat uusi ilmiö Suomessa.

– Se oli aika epänormaali tilanne. Mökkikauppaa ei pitäisi koskaan käydä silloin, kun on lumet maassa. Ostajan pitäisi päästä näkemään piha ja ranta, Toppinen sanoo.

Kaikissa maakunnissa on tämän vuoden alussa myyty vähemmän mökkejä kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Mökkeilijöiden yhdessä suosikkimaakunnassa Etelä-Savossa 65 mökkiä sai uuden omistajan viime vuoden tammi-maaliskuussa. Tänä vuonna kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Etelä-Savossa on tehty mökkikauppoja lähes puolet vähemmän.

– Tilanne on normalisoitunut. Tosin niin kauan kuin lunta on maassa, ennuste on aika huono. Kesäkuukaudet kertovat sitten todellisen tilanteen, Toppinen arvioi.

Suomalaisilla on jo yli 4,5 miljardia euroa mökkilainoja

Suomen Pankin mukaan mökkilainojen kysyntä on ollut tämän vuoden alussa viime vuotta vilkkaampaa.

– Uusia mökkilainoja nostettiin tammi-helmikuussa yli kymmenen prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana, Suomen Pankin ekonomisti Markus Aaltonen vastaa sähköpostilla. Mökkilainojen kysyntäpiikki osuu Aaltosen mukaan touko-kesäkuulle.

– Lainojen lukumäärät ovat niin pieniä, että isot yksittäiset kaupat voivat näkyä alkuvuoden luvuissa, Aaltonen arvioi.

Suomalaisilla oli Suomen Pankin tilaston mukaan yhteensä runsaat 4,5 miljardia euroa mökkilainoja helmikuun lopussa tänä vuonna. Mökkikauppoja varten otettujen lainojen yhteissumma on kasvanut tuntuvasti parin vuoden kuluessa. Vuoden 2020 tammikuussa suomalaisilla oli mökkilainaa yhteensä alle 3,7 miljardia euroa.

OP Ryhmän tilasto haetuista mökkilainoista tukee myyntitilastoja. Vapaa-ajanasuntojen ostoon ja rakentamiseen haettujen lainojen määrä laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes kolmanneksella vuoden 2021 huippulukemiin verrattuna, pankkiryhmä kertoi tiedotteessaan.

Keskimäärin lainaa on tänä vuonna haettu 105 000 euroa, kun edellisvuonna vastaavaan aikaan keskimääräinen lainasumma oli 98 000 euroa.

Suomen Kiinteistönvälittäjien markkinaennusteen mukaan mökkien hintojen uskotaan hieman nousevan. Tunturi-Lapin mökkien ennustetaan kallistuvan noin kolme prosenttia, Keski-Suomen mökkien pari prosenttia ja muualla maassa sijaitsevien mökkien vähemmän.