Haminan LNG-terminaali kaupalliseen käyttöön lokakuussa

Nesteytetyn maakaasun maahantuonnin mahdollistava Haminan LNG-terminaali on valmistumassa kaupalliseen käyttöön ensi lokakuussa, kertoo Hamina LNG Oy.

Yhtiön mukaan terminaalilla aloitetaan heinä-elokuussa viimeistelytöiden valmistuttua käyttöönottovaihe, joka tähtää terminaalin kaupalliseen käyttöönottoon lokakuussa.

Haminan LNG-terminaali on valmistuttuaan Suomen ensimmäinen kansalliseen kaasun siirtoverkkoon kytketty LNG-terminaali. Valmistuttuaan terminaali vähentää Suomen riippuvuutta Venäjältä putkea pitkin tuotavasta maakaasusta.

Hamina LNG:n hallituksen puheenjohtajan Kalevi Mattilan mukaan yhtiössä pyritään siihen, että terminaalin verkkoonsyöttökapasiteetti olisi aluksi noin 3,5 terawattituntia vuodessa, kun Suomen kaasun käyttö on tällä hetkellä noin 25 terawattituntia vuodessa.

Terminaalin höyrystyskapasiteettia lisäämällä sen verkkoonsyöttökapasiteetti voitaisiin Mattilan mukaan tuplata kahdessa vuodessa seitsemään terawattituntiin vuodessa, jolloin laitoksen kapasiteetti vastaisi vajaata kolmasosaa Suomen vuotuisesta kaasunkäytöstä. Suunnitelmat kapasiteetin kasvattamiseksi on jo käynnistetty.

– Jos terminaaliin rakennettaisiin uusi säiliö ja siihen liittyvä infrastruktuuri, voitaisiin kapasiteetti edelleen tuplata 14 terawattituntiin vuodessa, mikä vastaisi jo yli puolta Suomen kaasunkäytöstä, Mattila kertoo.

Tällainen laajennus voisi Mattilan mukaan olla valmis noin neljässä vuodessa.

– Tilaa toiselle säiliölle ja höyrystimelle Haminassa on, Mattila jatkaa.

Kuuma puheenaihe

LNG eli nesteytetty maakaasu on noussut kuumaksi puheenaiheeksi Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen jälkeen, kun kaikkialla Euroopassa on ryhdytty pohtimaan keinoja, joilla päästäisiin irti venäläisestä fossiilienergiasta.

Tähän liittyen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ilmoitti viime viikolla, että Suomi ja Viro vuokraavat yhdessä LNG-terminaalilaivan, joka on tarkoitus saada käyttöön jo ensi talveksi.

Laiva sijoitettaisiin näillä näkymin ensi talveksi Viron Paldiskiin, sillä Suomessa ei ole vielä LNG-yhteensopivaa satamaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut