Hallituspuolue vihreät suhtautuu hyvin kriittisesti potilasturvallisuuslakiin. Vihreiden sijaispuheenjohtajan Iiris Suomelan mukaan lakiesitystä ei voida tämänhetkisten tietojen valossa edistää.
– Vihreiden eduskuntaryhmä ei tällaista esitystä tällä hetkellä kannata, Suomela sanoi STT:lle maanantaina.
Suomelan mukaan asiaa voitaisiin arvioida uudestaan, jos vaikkapa potilasturvallisuus äkkiä heikkenisi.
Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) on kertonut puoltavansa potilasturvallisuuslain viemistä valtioneuvoston käsittelyyn. Seuraava valtioneuvoston yleisistunto on keskiviikkona klo 13. Toistaiseksi ei ole varmuutta, mitä esitykselle lopulta tapahtuu.
Suomela ei näe hyvänä sellaista menettelytapaa, jossa ministeri toisi valtioneuvoston yleisistuntoon esityksen, josta ei ole löytynyt poliittista sopua. Vihreiden lisäksi myös vasemmistoliitto suhtautuu kielteisesti potilasturvallisuuslakiin ja jopa Lindénin omasta leiristä eli pääministeripuolue SDP:n riveistä on kuultu soraääniä.
– Kyllähän tämä historian valossa on poikkeuksellinen tilanne. Valtioneuvoston istunnoissa on hyvin harvoin äänestetty, enkä siksi usko, että tätäkään asiaa oltaisiin tuomassa käsittelyyn ilman yhteisymmärrystä, Suomela sanoi.
Hänen mielestään nyt olisi viisaampaa keskustella ja neuvotella asiasta ja tuoda esitys päätöksentekopöytään vasta sitten, kun poliittinen sopu on saavutettu.
Suomela arvioi, että tällä hetkellä sopua on vaikea saavuttaa.
– Pidän hyvin haastavana, että ainakaan tällä viikolla mitään sopua syntyisi, hän sanoi.
"Ostopalveluja hyödynnetty toistaiseksi vähän"
Toteutuessaan potilasturvallisuuslaki antaisi aluehallintovirastoille valtuudet määrätä hoitajia töihin sakon uhalla potilasturvallisuuden takaamiseksi.
Lain edistäminen edellyttäisi Suomelan mukaan sitä, että kaikki voitava olisi tehty suojelutyön järjestämiseksi eli potilaiden hengen sekä terveyden kannalta välttämättömän hoidon turvaamiseksi. Toistaiseksi näin ole hänen näkemyksensä mukaan asian laita, joten hoitajia ei voida myöskään velvoittaa sakon uhalla töihin.
– Myös hoitajilla on oikeus lakkoon, ja riittävä suojelutyön taso pitäisi pystyä takaamaan ilman tätä lakia. Töihin määräämisen uhka voi pahimmillaan ajaa hoitajia pois alalta, mikä vain syventäisi hoitajapulaa, hän sanoi.
Käytännössä potilasturvallisuuden takaaminen on siis hoidettava työnantajien ja työntekijöiden neuvottelujen kautta. Suomelan mukaan työnantaja voi myös esimerkiksi etsiä korvaavia työntekijöitä muista ammattikunnista, hyödyntää ostopalveluita tai tehdä yhteistyötä alueen muiden työnantajien kanssa. Esimerkiksi ostopalveluja on hänen tietojensa mukaan hyödynnetty toistaiseksi melko vähän.
"Ei parannusta potilasturvallisuuteen"
Myös vasemmistoliitto on tiukkana potilasturvallisuuslain säätämisen suhteen. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) ilmoitti viimeksi sunnuntaina sote-ministerityöryhmän kokouksen jälkeen, ettei vasemmistoliitto kannata lakia.
– Emme usko sen käytännössä parantavan potilasturvallisuutta, Sarkkinen kommentoi Twitterissä.
Hänen mukaansa puolueen arvio on, että potilasturvallisuus saattaa lain myötä jopa heikentyä, koska suojelutyöneuvottelut voivat vaikeutua ja laki voi johtaa erilaisiin vastatoimiin, kuten hoitohenkilöstön irtisanoutumisiin.
STT ei tavoittanut maanantaina lomalla olevaa Sarkkista haastatteluun. Myös esimerkiksi sote-ministeriryhmään kuuluvat valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) ja kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) olivat lomalla eikä heiltä näin ollen ole herunut kommentteja.
Myöskään Lindéniltä itseltään ei herunut haastattelua.
Demarit kriittisiä lakiesityksen suhteen
Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi STT:lle maanantaina, että ryhmä suhtautuu lakiesitykseen edelleen kriittisesti.
– Meillä on hyvin vahva kanta siitä, että suojelutyöstä pitäisi löytää ratkaisu osapuolten kesken. Olemme hyvin kriittisiä lakitiehen, Lindtman totesi.
Kysymykseen siitä, tukeeko sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmä ministeri Lindénin esitystä niillä tiedoilla, jotka tällä hetkellä on tiedossa, Lindtman vastasi seuraavasti:
– Kanta on ennallaan. Toivon, että tällaista esitystä ei valtioneuvostosta tule.
Lindtmanin mukaan suojelutyön tarvetta tulisi käydä läpi riippumattomasti sellaisen tahon toimesta johon sekä työntekijä- että työnantajapuoli voi luottaa. Selvitystoimeen tulisi löytää pitkän linjan alan arvostettuja tahoja tai henkilöitä, joihin molemmat osapuolet luottavat.
Marin ilmaisi vastenmielisyytensä lain säätämistä kohtaan
Ministeri Lindén on kertonut puoltavansa niin kutsutun pakkotyölain eteenpäin viemistä potilasturvallisuuden takia. Se on viranomaisten mukaan vaarantunut. Hoitajajärjestöt Tehy ja Super aloittivat lakon alallaan kuun alussa.
Työtaistelu on nyt voimassa kuudessa sairaanhoitopiirissä. Lakko on laajenemassa ensi viikon keskiviikkona. Tähän mennessä suojelutyön saatavuus on Lindénin mukaan eräissä sairaanhoitopiireissä parempi kuin toisissa.
– Niissä piireissä, joissa se ei ole hyvä, tilanne on tosi hankala, mennään hetki kerrallaan ja koko ajan alle kaikkien turvallisten minimien, Lindén sanoi sunnuntaina STT:lle.
Huonoin tilanne on Lindénin mukaan Varsinais-Suomessa ja huono tilanne on myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Myös Pohjois-Pohjanmaalla Oulun yliopistollisessa sairaalassa leikkaussaleissa, päivystyksessä ja teho-osastolla ei ole tarpeeksi henkilökuntaa.
– Tämä tilanne on syy, miksi minä olen velvollinen antamaan tämän lakiesityksen, Lindén sanoi.
– Jos aluehallintovirastot, Valvira ja sosiaali- ja terveysministeriön senioriasiantuntijat ovat sitä mieltä, että potilasturvallisuus on vaarantunut, osin vakavasti vaarantunut ja eräin osin muuttumassa kriittiseksi, en minä voi ministerinä sanoa, että tilanne olisi toisin.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti Ylen järjestämällä Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina vastenmielisyytensä lain säätämistä kohtaan. Hänen mukaansa hallitus ei missään nimessä halua rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta, mutta samaan aikaan se on vastuussa hoidon tarjoamisesta sitä tarvitseville suomalaisille.