Mariupolin apulaispormestari vakuuttaa taistelun kaupungista jatkuvan – Zelenskyin mukaan kaupungissa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä

Ukrainassa Mariupolin satamakaupungin kohtalosta liikkui maanantaina ristiriitaisia tietoja. Kaupunkia viikkokausia puolustaneet sotilaat kertoivat Facebook-postauksessa olevansa menettämässä kaupungin, mutta apulaispormestari Serhiy Orlov vakuutti BBC:lle, että taistelu jatkuu yhä.

Venäjän tukemat separatistit ilmoittivat maanantaina kaupungin sataman olevan jo heidän hallussaan, venäläinen RIA Novosti uutisoi. Mariupolin satamakaupunki Etelä-Ukrainassa on venäläisille strategisesti tärkeä, koska maayhteys Krimiltä Itä-Ukrainaan edellyttää kaupungin valtaamista.

– Tämän päivän taistelu jäänee viimeiseksi, koska ammukset ovat loppumassa. Se merkitsee kuolemaa osalle meistä ja vankeutta lopuille, kirjoitti kaupunkia puolustavan 36. merijalkaväkiprikaatin edustaja Facebookissa.

Facebook-päivityksen mukaan yli puolet Ukrainan taistelijoista on haavoittuneita.

– Ne, joilla on vielä raajat tallella, palaavat taistelemaan. Jalkaväki on kaatunut, ja tulitaisteluita käyvät nyt tykkimiehet, ilmatorjunta, radistit, autonkuljettajat, kokit ja jopa soittokunta, päivityksessä sanottiin.

Apulaispormestari Orlovin mukaan merijalkaväkiprikaatin nimissä kerrotut tiedot ovat perättömiä. Ukrainan puolustusvoimien mukaan sillä on yhä yhteydet kaupungista taisteleviin sotilaihinsa.

– Venäläiset valtasivat osan kaupungista tilapäisesti. Ukrainan sotilaat jatkavat kaupungin keskustan ja eteläisten osien puolustamista, samoin kuin teollisuusaluetta, Orlov sanoi.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Mariupolissa on todennäköisesti kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.

– Venäläiset ovat tuhonneet Mariupolin täysin ja polttaneet sen tuhkaksi. Vähintään kymmenientuhansien Mariupolin asukkaiden on täytynyt kuolla. Hyvät naiset ja herrat, Mariupol on kuitenkin vain esimerkki, tällaista tuhoa olemme nähneet paljon 1900-luvulla, presidentti sanoi.

Mariupolin satamakaupunki Etelä-Ukrainassa on venäläisille strategisesti tärkeä, koska maayhteys Krimiltä Itä-Ukrainaan edellyttää kaupungin valtaamista.

Brittiministeriön mukaan Donetskissa käytetty fosforiammuksia

Venäläisjoukkojen odotetaan edelleen jatkavan hyökkäyksiään liikenneyhteyksiä vastaan, jotta tavaravirrat maahan ulkomailta saataisiin katkaistua, kertoi Ukrainan armeija päivittäiskatsauksessaan yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Ukrainan mukaan venäläisjoukot saattavat myös ryhtyä "provokatiivisiin toimiin" Venäjä-mielisellä Transnistrian alueella Moldovassa, jotta Venäjä voisi syyttää Ukrainaa hyökkäyksestä naapurimaahansa.

Harkovan osittainen saarto jatkuu edelleen, ja osia kaupungista on tulitettu pitkin yötä.

Donetskin ja Luhanskin alueella Ukraina kertoi torjuneensa neljä venäläisten hyökkäystä kuluneen vuorokauden aikana. Myös Britannian puolustusministeriö vahvisti Ukrainan torjuneen hyökkäyksiä alueella.

Britannian puolustusministeriön mukaan Venäjä on käyttänyt fosforiammuksia Donetskissa. Samoin venäläiset käyttävät runsaasti ohjaamattomia pommeja, mikä lisää entisestään siviiliuhrien määrää.

Valkoisen fosforin käyttö siviilialueilla on kielletty Geneven sopimuksella vuonna 1980. Fosforiammusten tahallinen käyttö siviilialueilla on sotarikos.

Kiovan läheltä löydetty jo toistatuhatta venäläisten tappamaa

Ukrainan pääkaupungin Kiovan lähialueilta on löytynyt jo yli 1 200 venäläisjoukkojen tappamaa ihmistä, kertoi valtakunnansyyttäjä Iryna Venediktova.

Venäläisjoukkojen siviiliväestöön kohdistama terrori alkoi paljastua sen jälkeen kun joukot vetäytyivät Kiovan ympäristöstä viime viikolla. Muun muassa Butshasta ja Borodjankasta on löytynyt joukkohautoja, ja alueen asukkaat ovat kertoneet kidutuksista ja raiskauksista.

Venäläiset ovat kiistäneet tiedot siviiliväestöön kohdistetuista raakuuksista, mikä on presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan merkki Venäjän heikkoudesta.

– Kaikki palaa pelkuruuteen. Kun pelkuruus kasvaa, siitä tulee katastrofi. Kun ihmisillä ei ole rohkeutta myöntää virheitään, pyytää anteeksi, sopeutua todellisuuteen, oppia, heistä tulee hirviöitä. Ja kun maailma ei ota tätä huomioon, hirviöt päättävät, että maailman on sopeuduttava heihin. Ukraina lopettaa kaiken tämän, presidentti jatkoi.

Zelenskyi varoitti niin ikään, että Venäjä on kiihdyttämässä hyökkäystään maan itäosia vastaan.

Puolaan tulevien Ukrainan sotapakolaisten määrä on laskenut viime viikkoina

Puolaan tulevien ukrainalaisten sotapakolaisten määrä on laskenut huomattavasti viime viikkoina, kertoo Puolan rajavartiosto BBC:n mukaan. Tämän lisäksi Puolasta Ukrainaan palaavien määrä on kasvanut.

Sunnuntaina Puolaan tuli 28 500 ihmistä Ukrainasta. Runsas kuukasi sitten, kun Puolan tulijoiden määrä nousi ennätyksellisen korkeaksi, maahan tuli yli 142 000 ihmistä Ukrainasta yhden päivän aikana.

Ennen sodan alkua rajan ylitti keskimäärin 16 800 ihmistä joka päivä. Sunnuntaina Ukrainaan Puolasta palaavien määrä ylitti tämän luvun, kun 19 400 ihmistä siirtyi Puolasta Ukrainaan.

Puolassa on tällä hetkellä yli 2,6 miljoonaa Ukrainasta paennutta. BBC:n mukaan Varsovan yliopiston siirtolaistutkimuksen professori Maciej Duszczyk arvioi, että arviolta 1,2–1,4 miljoonaa tulee jäämään maahan.

Tshetsheenijohtaja uhosi valtaavansa koko Ukrainan

Tshetshenian itsevaltaisen johtajan Ramzan Kadyrovin mukaan Ukrainan sota ei tule loppumaan maan itäosien valtaamiseen.

– Ensin vapautan itäosan Luhanskin ja Donetskin kokonaan, minkä jälkeen vapautamme Kiovan ja muut kaupungit. Vakuutan teille, ettei askeltakaan oteta taaksepäin, Kadyrov uhosi Telegram-kanavallaan yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.

Venäjä on aikaisemmin ilmoittanut, että sen joukkojen päämääränä on Donbassin "täydellinen vapauttaminen", millä se viittaa Luhanskin ja Donetskin alueisiin.

Ukrainan itäosassa venäläisiä vastassa on kokeneita ukrainalaisjoukkoja, jotka ovat linnoittautuneet vuosia kestäneen itäosan konfliktin aikana hyvin. Lisäksi länsimaat ovat viime aikoina tarjonneet Ukrainalle koko ajan lisää modernia aseistusta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin nimitti Ramzan Kadyrovin Tshetshenian johtoon vuonna 2007.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut